Tehdäänkö Facebookin avustusryhmistä rikosilmoituksia? Selvitimme
Facebookista löytyy runsaasti erilaisia avustusryhmiä. Rahankeräystä toiminta ei ole, koska ryhmissä vaihdetaan hyödykkeitä tai vaikkapa palveluksia.
Facebookista löytyy runsaasti erilaisia avustusryhmiä, joiden tarkoituksena on hyväntekeväisyydenomaisesti auttaa ihmisiä, jotka apua kaipaavat. Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja luottamukseen, mutta käytetääkö sitä väärin?
Vanhempi konstaapeli Erno Koivumäki Helsingin poliisilaitokselta kertoo, että avustusryhmistä tulee kyselyitä poliisille aika-ajoin. Rikosilmoituksia ryhmistä ei ole tehty.
– Suoraan tavaroiden antamiseen liittyvien ryhmien osalta ei ole tullut rikosepäilyjä tai viitteitä huijauksiin. Ryhmissähän ylläpito vakuuttaa selvittävänsä avun todellisen tarpeen, jotta apu menee oikeaan osoitteeseen. Avun tarvitsija kertoo itsestään ja ylläpito arvioi, onko kyseessä luotettava selvitys, ja jakaa tiedon mahdollisille auttajille.
Rahankeräystä toiminta ei ole, koska ryhmissä vaihdetaan hyödykkeitä tai palveluksia. Apua voi antaa myös muilla tavoin.
– Alkuun ryhmien toimintatavat olivat kirjavia, mutta nykyäänhän suurimmassa osassa taidetaan myydä jotakin käytännössä arvotonta ja saadut rahat kohdennetaan jonnekin yhteisesti sovittuun. Tällaisessa toiminnassa ryhmän jäseniltä odotetaan luottamusta ylläpitoon, jotta rahat todella siirtyvät sovittuihin kohteisiin, eikä kukaan tunne itseään huijatuksi, Koivumäki sanoo.
Esimerkiksi Nepalin maanjäristyksen jälkeen monet lähtivät mukaan avustamiseen.
– Meidän naapurissa asusteleva firma teettää Nepalilaisessa käsityötehtaassa tavaraa. Tehtaan työntekijöiden kodit hajosivat maanjäristyksessä, ja tää firma haluaisi nyt myös auttaa. Niillä ei varsinaisesti ole verkkokauppaa, joten lainataan sitten hieman meidän omaa! Osta siis hauskan näköinen Nepalilainen pannunalunen 20 eurolla, ja summa lähtee lyhentämättömänä Nepaliin, kirjoitti Varusteleka-kauppa sivullaan maanjäristyksen jälkeen.
Myös Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin Madventures-sivusto keräsi sivullaan apua Nepaliin. Apu meni perille.
– Juuri saamamme tiedon mukaan Madventures- reissukansan ensimmäinen avustuslähetys on nyt saatu turvallisesti perille Nepaliin, sivulla tiedotettiin myöhemmin.
Seuraavassa päivityksessä kerrottiin, että "reilusti yli tuhat ihmistä nukkuu suojassa kylmyydeltä, sateilta, käärmeiltä ja muilta vihulaisilta teidän ansiostanne".
Uusimmat
-
22:45
SM-liiga syynäsi useita tilanteita – näistä taklauksista lätkittiin pelikieltoa
-
22:44
Retkiluistelun harrastajien määrä kasvaa hurjaa vauhtia – jo puoli miljoonaa suomalaista haluaa kokeilla lajia
-
22:15
Tästä toivotaan ilmaston pelastajaa: Katso, kuinka hiilidioksidia varastoidaan maaperään kivettämällä
-
21:43
"Ruumiita puiden latvoissa ja oksissa seivästyneinä" – MTV:n sotakirjeenvaihtaja muistelee näkyä, joka oli kuin toisesta maailmasta
-
21:01
Mikko Hautala kommentoi yhteydenpitoaan Donald Trumpiin: "Kyse ei ole poliittisesta sympatiseerauksesta"
-
21:00
Kuninkaalliskirjailija myöntää nimenneensä väitetysti rasistisesti puhuneet brittihovin jäsenet kohukirjansa varhaisessa versiossa
-
20:59
Puljujärvi sai heti Sidney Crosbyyn liittyvän käskyn – NHL-luotsilta yllätys suomalaiselle: "Missä on Jesse?"
-
20:28
The Guardianin toimittaja testasi saunomista Helsingissä ja Tampereella: Tämä yllätti eniten
-
20:15
Katsoja menehtyi kesken pelin – ottelu peruttiin tunnin odotuksen jälkeen
-
20:14
Iran syyttää vangitsemaansa ruotsalaista EU-diplomaattia "korruptiosta maan päällä" – voi johtaa kuolemantuomioon
-
19:43
Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki avoimina Aamulypsy-ohjelman kulisseissa aikoinaan kyteneistä riidoista: "Kävelimme vuoron perään ulos studiosta"
-
19:30
Tutkijat selvittivät tyrannosauruksen viimeisen aterian: Kaksi vauvadinosaurusta
-
19:20
Suomen päävalmentaja myöntää tehneensä ison riskivalinnan MM-finaaliin: "Kaikkihan sen näki"
-
19:15
MTV:n vaalikone: Enemmistö presidenttiehdokkaista suhtautuu kielteisesti kaksoiskansalaisuuden myöntämiseen venäläisille
-
19:01
Yllättävä apu paniikkikohtauksen iskiessä: "Mainio terapiakikka"
-
18:45
Kiinassa ja Euroopassa leviävä keuhkokuume nosti huolen: Tepsivätkö ylikäytetyt antibiootit enää? "Ongelma kaikkialla"
-
18:41
Hämmentävä näytelmä jatkuu Dubaissa: Näin öljypomo saarnasi maailmalle ilmastokokouksessa
-
18:27
Poets of the Fallin alterego-yhtye esiintyi sadalle miljoonalle katsojalle – turvamiehet eivät olleet päästää laulajaa lavalle
-
18:13
Olli Jokinen vahvistaa MTV Urheilulle: Jättää SM-liigan
-
18:08
Raiteilla henkilövahinko – Helsingin ja Espoon välillä liikennöiville junille odotettavissa viivästyksiä
-
Lataa lisää