Teemu Pukki sai ketsuppipullon kunnolla auki – "Kiva päästä takaisin maalien makuun"

Norwichin suomalaistähti Teemu Pukki on löytänyt tehottoman alkukauden jälkeen oivallisen maalivireen. Keskiviikon Bristol City -ottelussa verkko heilui jo kahdesti.

Kuusi ensimmäistä sarjaotteluaan maaleitta pelannut Pukki on löytänyt viime otteluissa jälleen tutun maalivireensä. Suomalaisen maalitili aukesi jo reilu viikko sitten Coventrya vastaan pelatussa ottelussa, mutta keskiviikkona Pukki iski pallon kahdesti Bristol Cityn verkkoon.

Pukin maalit siivittivät Norwichin lopulta 3-2-voittoon. Täyden pistepotin myötä Norwich vankisti asemaansa sarjakakkosena.

– Tuntuu hyvältä, on aina hyvä voittaa. Emme ehkä pelanneet parasta peliämme, mutta saimme sentään kolme pistettä. Tietty olen iloinen myös kahdesta maalista. On kiva päästä takaisin maalien makuun, Pukki ilakoi Norwichin sivuilla.

Norwich johti ottelua kahteen otteeseen kahdella maalilla, mutta sinnikäs Bristol City nousi molemmilla kerroilla maalin päähän tehden isäntien pelin vaikeaksi. Pukki antoi tunnustusta laadukkaalle vastustajalle.

– Bristol oli ehkäpä paras joukkue, jota vastaan olemme tähän mennessä pelanneet. He tekivät pelimme vaikeaksi. Peli ei ollut helppo, ja meidän piti todella taistella kolmen pisteen eteen. Uskon, että he taistelevat myös noususta, Pukki summaa.

Englannin Mestaruussarja jatkuu tiiviillä ottelutahdilla ja seuraava ottelu on edessä jo tulevana lauantaina, jolloin vastaan asettuu West Bromwich.

– Ottelut tulevat nopeasti, mutta tämä on Mestaruussarjaa. Tarvitsemme nyt kunnon lepoa. Meidän on oltava parempia kuin tänään, jos haluamme saada pisteitä.

Lue myös:

    Uusimmat