Ammattinyrkkeilijä Edis Tatli myöntää, että hänen vasen olkapäänsä oli varsin kivuliaassa kunnossa ennen kuin vaiva hoidettiin tähystysleikkauksella kesäkuun alussa.
Tatlin vasemman käden solisluun päästä löytyi luun pään vaurio.
- Vuoden verran se vaivasi. Se paheni ja paheni lopussa. Se oli silloin aika paha vaiva. Välillä se tuntui paremmalta, kun otti kevyemmin, mutta sitten kun veti kovempaa, niin oli ihan sairaanmoinen kipu. Se aina muistutti, kun löi. Sitä joutui varomaan koko ajan, vaikka se ei voinut mennä siitä enää pahemmaksi, niin siihen tuli ärsyttävä pisto. Fokus karkasi eikä käteen saanut kovuutta, Tatli myöntää kätensä huonon kunnon ennen tähystysleikkausta.
Vaivaa koitettiin ensin hoitaa kortisonikuurilla, mutta se ei auttanut. Tatli ehti jo hieman huolestua siinä vaiheessa, kun käsi kipeytyi samaan aikaan, kun MM-ottelua koskevat neuvottelut etenivät hyvää vauhtia.
- Olin aika huolissani, mutta lääkäri Lybäck sanoi, ettei ole mitään hätää. Luotin siihen. Hän sanoi, ettei se ole mikään iso juttu, mutta kyllä se on aika iso juttu, koska ei ikinä tiedä, miten tähystysleikkaus menee. Onneksi kaikki meni hyvin. Nyt kun sitä leikattiin 4. kesäkuuta, niin se on toipunut tosi hyvin. Nyt siinä ei ole yhtään mitään, Tatli sanoo helpottuneena.
Edis Tatlin ja Richar Abrilin MM-ottelu esitetään suorana MTV Katsomossa 20. syyskuuta.