Tästä Hussein al-Taeen rajussa eroriidassa oli kyse: Väitti lapsensa äidin kidnappaavan lapsen Irakiin, nainen syytti pahoinpitelystä, sukulainen määrättiin lähestymiskieltoon
SDP:n tuore kansanedustaja Hussein al-Taee, 35, kävi huoltajuuskiistaa yhteisestä lapsesta ex-vaimonsa kanssa. MTV Uutiset selvitti, mistä kiistassa oli tarkalleen kyse.
Viime viikkoina vanhojen kirjoitustensa vuoksi tiiviisti otsikoissa ollut ja sittemmin sairauslomalle jäänyt kansanedustaja Hussein al-Taee nousi taas tänään lööppeihin, kun Seiska-lehti kertoi hänen ja ex-vaimon rajusta huoltajuusriidasta.
Tapahtumat pohjautuvat huhtikuuhun vuonna 2010, jolloin vaimo ilmoitti haluavansa avioeron. Kesäkuussa 2010 al-Taee toimitti yksin avioerohakemuksen Vantaan käräjäoikeuteen.
Pariskunnalla on yksi yhteinen lapsi, joka oli tuolloin kolmevuotias. Eron yhteydessä ex-avioparille syntyi kiistaa lapsen huollosta, asumisesta, tapaamisoikeudesta ja elatusavusta.
Molemmat vaativat yksinhuoltajuutta
Käräjäoikeuteen vuonna 2010 toimitettujen asiakirjojen mukaan molemmat vanhemmat vaativat itselleen lapsen yksinhuoltajuutta.
Al-Taeen mukaan äiti ei ollut sopiva lapsen huoltajaksi, hänellä ei ollut vakituista asuntoa, hän ei puhunut Suomen kieltä eikä hänellä ollut vakituista oleskelulupaa Suomessa.
Heinäkuussa 2010 al-Taee epäili, että hänen vaimonsa valmisteli lapsen kidnappaamista Irakiin. Hän teki asiasta kaksi ilmoitusta sosiaali- ja terveysvirastoon.
Vaimo oli puolestaan väittänyt, että al-Taee oli uhannut tappaa hänet ja pahoinpidellyt häntä heidän lapsensa nähden. Oikeuden mukaan näitä väitteitä ei ole voitu todentaa ja asianosaisten kertomukset ovat näissä asioissa ristiriitaiset.
Lähisukulainen määrättiin lähestymiskieltoon
Lokakuussa 2010 käräjäoikeus määräsi al-Taeen lähisukulaisen lähestymiskieltoon naista kohtaan vakavien uhkailujen takia. Vaimo oli myös joutunut muuttamaan turvakotiin koettuaan olonsa uhatuksi.
Huoltajuuskiistaan saatiin päätös kesällä 2011, jolloin Vantaan käräjäoikeus määräsi, että lapsi jää molempien vanhempien yhteishuoltoon niin, että hän asuu isänsä luona. Al-Taeen ja hänen ex-vaimonsa tuomittiin myös avioeroon.
Nykyään al-Taeen on naimisissa Saana Keskitalon kanssa. Pariskunnalla on yksi yhteinen lapsi. Aviopari tutustui toisiinsa, kun molemmat työskentelivät konfliktinratkaisujärjestö CMI:ssä.
Uusimmat
-
16:32
Kaasujalkaa syytä keventää – ajokeli muuttui surkeaksi isossa osassa maata
-
16:27
Hiihdon kohukiellosta tyrmäävät seuraukset Ruotsissa – Isometsä: "Aivan täydellinen katastrofi"
-
16:25
Kerttu Niskanen kertoi Viaplaylle kamppailusta karmeissa olosuhteissa: "Keli huononi suunnattomasti"
-
16:00
Norjalaisen käsittämätön "kuolonsukellus" ME-korkeudesta maha edellä – tätä ei kannata kokeilla itse
-
15:58
Lisäsopeutusten tarve on jopa miljardi euroa, arvioi VM:n budjettipäällikkö – kunnissa ollaan tyrmistyneitä vähennyksistä
-
15:45
Lapsipotilaat saavat Michael Monroen tunteikkaaksi: "On järkyttävän surullista"
-
15:36
Iso sääkäänne jouluviikolla – Pekka Poudan mukaan valkea joulu riippuu yhdestä asiasta: "Sitten se on lits ja läts"
-
15:33
Yli 300 pakolaista jumissa indonesialaisilla rannoilla
-
15:24
Live kello 17: Seuraa Nobel-juhlallisuuksia suorana – rauhanobelin noutivat vankilassa istuvan iranilaisaktivistin lapset
-
15:15
Israelin Netanjahu kiittää Yhdysvaltoja ammuksista ja avusta – MTV seuraa sotaa
-
15:02
Suomen karmealla alulla kallis hinta: Ruotsi marssi maailmanmestaruuteen
-
14:55
Roman, 8, loukkaantui ja paloi vakavasti Venäjän ohjusiskussa – nyt hän käy tanssikilpailuissa ja soittaa harmonikkaa
-
14:50
Yksi muutos elintavoissa voi tuoda jopa 10 vuotta lisää elinikää
-
14:39
Epäilty tappo Nokialla – poliisi tutkii
-
14:34
Pariskunnan riidoilla täysin sama lopputulos 1,5 vuoden välein: Koira puri päihtynyttä, uhkaavasti käyttäytynyttä vaimoa
-
14:26
Antti Tuisku pinkaisi kovan ajan täysmaratonissa – somessa ylistetään: "Olet sie mahoton"
-
14:05
Venäjän Lavrov kertoi, mihin Wagner-sotilaat ovat päätyneet – MTV seuraa sotaa
-
14:04
Anna Perho kertoo, milloin hänen on ollut vaikeaa sietää itseään: "Pitää mielestäni ihmisen järjissään"
-
13:44
MM-finaalille katastrofaalinen alku! Ruotsi jyräsi Suomen ensimmäisessä erässä – Oona Kauppi Ylelle: "En tiedä, mitä tässä tapahtuu"
-
13:25
Remi Lindholm hiihti uransa parhaan suorituksen maailmancupissa
-
Lataa lisää