Tässä ovat maailman korruptoituneimmat maat – tiedätkö, miten korruptio näkyy Suomessa?

Tässä ovat maailman korruptoituneimmat maat – katso Suomen sijoitus 1:10
Tässä ovat maailman korruptoituneimmat maat – katso Suomen sijoitus!

Transparency International on julkaissut tuoreet luvut 180 maan korruptiosta. Asiaa puitiin Viiden jälkeen -ohjelmassa tiistaina.

Tuoreen listauksen mukaan kolmen pahiten korruptoituneen maan kärki on Etelä-Sudan, Syyria ja Somalia.

Tutkijoiden mukaan on hyvin yleistä, että köyhissä maissa korruptiota on rikkaampia enemmän.

Videon kartoilta näkyy, että Euroopan maista Ukraina on korruptionpunainen. Venäjä löytyy 180 maan listalta sijalta 126. Listan häntäpäässä olevat maat ovat pahiten korruptoituneita.

Yleensä Pohjois-Euroopan maat ovat korruptiolistan hännillä. Tuoreen tutkimuksen mukaan Suomi ja Tanska ovat koko listan puhtaimmat maat. 

Mitä korruptio on?

Yksinkertaisimmillaan korruptio on toimivallan väärinkäyttöä yksityisen edun tavoitteluun. Korruption vakavuus vaihtelee pienistä vastapalveluksista järjestelmälliseen lahjontaan. 

Transparency International muistuttaa, että korruptiota kuvaava CPI-indeksi jättää huomioimatta pohjoismaille tyypillisiä rakenteellisen korruption muotoja.

Oikeusministeriön erityisasiantuntija Venla Mäntysalon mukaan listauksessa käsitellään ”katutason korruptiota”. Tällä tarkoitetaan, että kansalaiset joutuvat lahjomaan viranomaisia saadakseen palveluita, jotka heille kuuluvat. 

– Meillä Suomessa korruption riskialueita ovat julkiset hankinnat, joissa voi tapahtua epäasiallista suosintaa. Tai sitten epäasiallinen päätöksenteko, joka valmistellaan salassa ja ei täytä hyvän hallinnon kriteerejä, Mäntysalo avaa.

Hän muistuttaa, että ei ole olemassa valtiota, jossa korruptiota ei jollakin tavalla esiintyisi.

Mitä ovat riskisektorit Suomen korruptiossa? Katso koko haastattelu videolta:

Mitkä ovat maailman korruptoituneimmat maat ja millaista on suomalainen korruptio? 8:45


Lue myös:

    Uusimmat