Tässä on hallituksen tiedonanto rasismista sanasta sanaan: Näin hallitus ymmärtää rasismin käsitteen
Hallitus on julkaissut rasismitiedonantonsa: Hallitus muun muassa kriminalisoi holokaustin kieltämisen. Vihatekoja juutalaisia, muslimeja, kristittyjä ja muita uskontoryhmiä kohtaan ehkäistään. Hallitus myös selvittää mahdollisuudet natsismin ja kommunismin symbolien käyttämisen kriminalisointiin, kun niitä käytetään aatteiden edistämistä tavoitellen.
Pääministerin johdolla käydään vuosittain pyöreän pöydän keskustelu yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden edistämisestä.
Lue koko tiedonanto alta.
Hallitus on ohjelmassaan sitoutunut demokratian, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen.
Hallitus on sitoutunut edistämään yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä sekä tekemään työtä rasismin
vähentämiseksi. Tähän työhön hallitus haluaa sitouttaa koko suomalaisen yhteiskunnan. Kaikki voivat olla
mukana rakentamassa Suomea, jossa jokainen voi elää turvassa ja hyväksyttynä.
Hallitus antaa eduskunnalle tiedonannon yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden lisäämiseksi. Tiedonanto
nojaa hallitusohjelmaan ja edellisten hallitusten tekemään työhön. Se antaa selkänojaa tulevien hallitusten
työhön. Yhdenvertaisuus, syrjimättömyys ja rasismin poistaminen vaativat toimia, tänään ja huomenna.
Yksikään hallitus ei tee maailmaa valmiiksi. Jokaisella hallituksella on velvollisuus tehdä parhaansa.
Suomen vahvuus on historiallisesti ollut, että olemme pienenä maana kyenneet löytämään yhteisen
sävelen. Eri mieltä olevat ovat mahtuneet samaan pöytään. Sananvapauden toteutumisesta
demokraattisen yhteiskunnan tärkeänä arvona huolehditaan. On voitava keskustella vaikeistakin asioista
Ministereillä, kansanedustajilla ja muilla poliittisilla toimijoilla on erityisen suuri vastuu tässä – paitsi
yhteiskunnallisen keskusteluilmapiirin luomisessa, myös siinä, että kunnioitamme toinen toistamme.
Kärjistämisen ja vastakkainasettelun sijaan on etsittävä yhteistä suuntaa.¨
Suomalaisessa yhteiskunnassa on syrjiviä asenteita ja rakenteita esimerkiksi työmarkkinoilla ja
koulutuksessa, joita pitää muuttaa. Muutos edellyttää rehellistä yhteiskunnallista keskustelua ja siitä
kumpuavia toimia. Siihen tämä hallitus on valmis.
Tiedonanto varmistaa, että eduskunta voi käydä perusteellista parlamentaarista keskustelua hallituksen
linjasta ja suunnitelmista yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa
yhteiskunnassa.
Tiedonannon valmistelussa on kuultu laajasti noin sataa tahoa kansalaisyhteiskunnan edustajia, tutkijoita ja
muita keskeisiä toimijoita. Kuulemisten perusteella on täsmennetty jo aikaisemmin hallitusohjelmassa
sovittuja toimia. Tiedonanto on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen taustoittaa ja kuvaa hallituksen
linjaa ja toinen osa avaa konkreettisemmin hallituksen toimia. Tiedonannon päähuomio kohdistuu rasismin
torjuntaan ja muita yhdenvertaisuuden näkökulmia sivutaan vain suppeasti. Tiedonantoa konkretisoidaan
toimenpideohjelmalla.
Rasismin käsitteen hallitus ymmärtää seuraavasti:
Rasismi perustuu yksilöiden tai ihmisryhmien määrittelyyn alempiarvoisiksi esimerkiksi etnisen alkuperän,
ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella. Rasismia voi ilmetä
yhteiskunnassa syrjivinä normeina tai käytäntöinä esimerkiksi työelämässä. Rasismi voi näyttäytyä
yksilöiden ja ryhmien välillä syrjivänä käytöksenä. Yksilöiden ja ryhmien väliset ennakkoluulot ja vierauden
pelko voivat toimia kasvualustana rasismille. Rasismi luo eriarvoisuutta ja vahingoittaa sen kohteiden lisäksi
koko yhteiskuntaa.
Suomen lainsäädäntö on kokonaisuutena hyvällä tasolla
Suomen lainsäädäntö antaa hyvän oikeudellisen pohjan yhdenvertaisuuden edistämiseen. Suomi on
historiassaan ollut edelläkävijä yhteiskunnallisen tasa-arvon, oikeusvaltion ja yksilön inhimillisen elämän
edellytysten parantamisessa. Tämä perintö velvoittaa hallitusta sen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyössä.
Perustuslain mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta
asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen,
terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Perustuslaki toteaa myös,
että saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa
kieltään ja kulttuuriaan.
Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Yhdessä Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa perustuslaki takaa oikeuden yhdenvertaisuuteen kaikille, riippumatta siitä, mihin ryhmään tai vähemmistöön henkilö ehkä kuuluu.
Vähemmistöihin kuuluville tulee taata mahdollisuus yhdenvertaiseen osallisuuteen – niin koulutuksessa,
työelämässä kuin yhteiskunnassa muutenkin. Perus- ja ihmisoikeudet kuuluvat sekä enemmistölle että
vähemmistöille.
Tasa-arvolaki kieltää syrjinnän sukupuolen ja yhdenvertaisuuslaki muiden henkilöön liittyvien syiden
perusteella. Lainsäädäntöä on juuri tarkennettu esimerkiksi työelämäsyrjintään puuttumisen
tehostamiseksi. Lisäksi yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä säännellään
useissa muissa laeissa ja asetuksissa. Rikoslaki kieltää työsyrjinnän esimerkiksi rodun tai uskonnon
perusteella sekä turvaa uskonrauhaa, mikä voi mahdollistaa esimerkiksi Raamatun ja Koraanin julkisen
polton kieltämisen.
Hallitus katsoo, myös kuulemiskierrokseen nojaten, että lainsäädäntö on meillä kokonaisuutena hyvällä
tasolla. Yhdenvertaisuuden toteutumisessa ilmenevät puutteet perustuvat enemmänkin lainsäädännön
puutteelliseen toteutumiseen ja valvontaan. Hallituksen toimet painottuvat siten niihin toimiin, joilla
yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutumista käytännössä voidaan edistää. Lainsäädännössä on
luonnollisesti kuitenkin edelleen yksittäisiä kehittämistarpeita.
EU:ssa ja kansainvälisessä työssään Suomi jatkaa pitkäaikaisella linjallaan
Euroopan unioni on Suomen tärkein poliittinen ja taloudellinen viitekehys ja arvoyhteisö. Unionin
perustana olevat arvot määritellään Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 2 artiklassa. Ne ovat
ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien
kunnioittaminen, vähemmistöihin kuuluvien oikeudet mukaan luettuina.
Suomi on pannut täytäntöön yhdenvertaisuutta edistävän EU:n lainsäädännön. EU:ssa neuvotellaan
parhaillaan yhdenvertaisuuslainsäädännön vahvistamisesta. Yhdenvertaisuusdirektiivi, tasa-arvoelimiä
koskevat direktiivit ja vanhemmuuden tunnustamista koskeva asetusehdotus ovat valmisteilla. Suomi
vaikuttaa aktiivisti näiden tulevaan sisältöön ja huomioi hallitusohjelman tavoitteet EU-vaikuttamisen
tehostamisesta.
Unionissa Rasismin ja muukalaisvihan vastainen puitepäätös tarjoaa yleisiä raameja. Lisäksi toteutetaan
useita strategioita, jotka vahvistavat rasismin vastaista työtä ja yhdenvertaisuutta. Näitä ovat EU:n
rasismintorjunnan toimintasuunnitelma 2020-2025, EU:n ihmisoikeuksia ja demokratiaa koskeva
toimintasuunnitelma 2020–2024, Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä käsittelevä (HLTBIQ) strategia 2020-
2025 ja EU:n antisemitismin vastainen strategia 2021-2030. Komissio kannustaa jäsenvaltioita myös omiin
kansallisiin strategioihin. EU:lla on myös useampia rahoitusinstrumentteja, joita Suomi on hyödyntänyt
omassa työssään.
Rasismi vakava haaste koko EU:ssa
EU:n perusoikeusviraston mukaan rasismi oli vuonna 2022 edelleen vakava haaste koko EU:ssa. EU:n
raportti tuo esiin huolen kasvavasta verkossa tapahtuneesta vihapuheesta.
Suomi on johdonmukaisesti kuulunut ja kuuluu myös tämän hallituksen aikana siihen EU-maiden joukkoon,
joka rakentaa unionia, jossa yhdenvertaisuutta edistetään ja rasismia torjutaan. Suomi korostaa
sukupuolten tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden edistämistä sekä rasismin vastaista työtä
EU:n ulkoisessa toiminnassa.
Suomi on osapuolena keskeisissä Yhdistyneiden kansakuntien ja Euroopan neuvoston
ihmisoikeussopimuksissa ja on niiden myötä velvollinen kunnioittamaan, suojelemaan ja panemaan
täytäntöön kaikkien ihmisoikeudet yhdenvertaisesti ja ketään syrjimättä. Sopimukset pohjautuvat ihmisten
yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden periaatteille
Sopimukset määrittävät yksilön tai myös väestöryhmän oikeuksille vähimmäistason. Parempi suoja voidaan tarjota kansallisilla perusoikeuksilla ja lainsäädännöllä. Suomi raportoi ihmisoikeussopimusten täytäntöönpanosta määräajoin ja saa
riippumattomilta sopimusvalvontaelimiltä suosituksia.
Tämän tiedonannon aihepiiriä koskevissa Suomen saamissa viimeaikaisissa suosituksissa nousevat esille
seuraavat tekijät:
– syrjinnän torjumisen oikeudellisen ja institutionaalisen kehyksen vahvistaminen;
ihmisoikeuskasvatuksen, yhdenvertaisuuskasvatuksen sekä sukupuolitietoisen kasvatuksen
lisääminen ja kehittäminen;
– rasistisen, homofobisen, seksistisen, naisvihamielisen ja muutoin sukupuolittuneen
vihapuheen torjuminen niin verkossa kuin sen ulkopuolella;
– tosiasiallisen tasa-arvon toteutumisen esteet ja haasteet työelämässä; sekä
– yhteiskunnan rakenteissa oleva syrjintä, joka ilmenee mm. naisiin kohdistuvassa
väkivallassa sekä saamelaisten, romanien, vammaisten henkilöiden, seksuaali- ja
sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkilöiden ja ulkomaalaistaustaisten henkilöiden
syrjintänä. Joskus eri syrjintäperusteet myös risteävät keskenään, mihin on kiinnitettävä
erityistä huomiota.
Erityisesti vihapuheen estäminen on noussut keskeisesti esille viimeisimmissä suosituksissa.
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perustana ovat oikeusvaltioperiaate, ihmisoikeudet, tasa-arvo ja
demokratia. Kansainvälisessä työssään hallitus jatkaa Suomen pitkäaikaisella linjalla, jota on kuvattu muun
muassa ihmisoikeuspoliittisessa selonteossa
Siinä tähdennetään yhdenvertaisuuden, sukupuolten tasaarvon ja osallistumisoikeuksien vahvistamista.
Suomi on YK:n ihmisoikeusneuvoston jäsen vuoden 2024 loppuun asti ja toimii Etyjin sekä Pohjoismaiden
ministerineuvoston puheenjohtajana 2025. Nämä kansainväliset roolit luovat mahdollisuuksia vaikuttavaan
monenkeskiseen yhteistyöhön ihmisoikeuksien edistämisessä ja suojelussa.
Hallituksen linja ja hallitusohjelma
Hallitusohjelma on muutosohjelma, jonka keskeisiä periaatteita on, että yrittäminen ja työnteko
kannattavat ja palkitsevat. Työnteko on osa tehokasta kotoutumista. Kaikkien väestöryhmien
työllisyysastetta nostetaan uudistamalla työmarkkinoita ja purkamalla kannustinloukkuja.
Maahanmuuttajat ja maahanmuuttajataustaiset nähdään monimuotoisina ja aktiivisina toimijoina.
Jokaisella Suomessa asuvalla on paitsi oikeuksia, myös velvollisuus osallistua yhteiskunnan rakentamiseen.
Hallitus on sitoutunut edistämään eri ryhmien ja yksilöiden yhdenvertaisuutta laaja-alaisesti. Syrjintää ei voi
hyväksyä. Rasismille ei tule antaa Suomessa tilaa.
Hallitus työskentelee tasa-arvon ja syrjimättömyyden eteen hallitusohjelmassa yhdessä kirjattujen
periaatteiden mukaisesti. Hallitustyöskentelyssä on nollatoleranssi rasismille. Hallitus ja sen jokainen
ministeri irtisanoutuu rasismista ja vastustaa kaikenlaista ääriajattelua sekä sitoutuu omassa
työskentelyssään aktiiviseen työhön rasismia vastaan niin Suomessa kuin kansainvälisesti.
Hallitusohjelma linjaa yhdenvertaisuudesta seuraavasti:
Suomi edistää demokratian, oikeusvaltioperiaatteen sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista.
Luottamuksen yhteiskunta ja hyvät väestösuhteet syntyvät siitä, että Suomessa jokainen voi luottaa
oikeuksiensa toteutumiseen, sukupuolten tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen lain edessä,
syrjimättömyyteen ja mahdollisuuksiin vaikuttaa elämänsä suuntaan.
Hallitus työskentelee määrätietoisesti yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämiseksi
yhteiskunnassa. Kaikilla on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksi Suomessa taustastaan riippumatta.
Kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Ketään ei saa syrjiä heidän sukupuolestaan, iästään, etnisestä tai kansallisesta alkuperästään, kansalaisuudestaan, kielestään, uskonnostaan ja vakaumuksestaan, mielipiteestään, vammastaan, terveydentilastaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan
tai muusta henkilöön liittyvästä syystä.
Yllä olevien kohtien lisäksi hallitusohjelmassa on useampia tarkempia kirjauksia, jotka kytkeytyvät
tiedonantoon. Esimerkiksi työelämän osalta aliedustettujen ryhmien, kuten vammaisten henkilöiden,
romanien, eri maahanmuuttajaryhmien ja maahanmuuttajanaisten työelämään osallistumisen lisäämiseksi
toteutetaan toimintaohjelma. Samoin esimerkiksi tavoite vahvistaa kaikkien lasten sivistyksellisten
perusoikeuksien yhdenvertaista toteutumista löytyy hallitusohjelmasta.
Ohjelmaan on myös kirjattu, että vammaisten henkilöiden itsemääräämis- ja ihmisoikeuksia sekä yhdenvertaisuutta on kunnioitettava
päätöksenteossa koko elämänkaaren ajan ja heidän arkensa toimivuus on varmistettava palveluiden
suunnittelussa. Hallitusohjelman kaikkia tähän aihealueeseen liittyviä kirjauksia ei luetella tiedonannossa
yksityiskohtaisesti. Hallitus tiedostaa kaupunkien ja alueiden erilaiset tilanteet. Keskustelua
syrjimättömyyden edistämisestä, mukaan lukien segregaation ehkäiseminen, jatketaan suurten kaupunkien
verkostossa.
Hallitus laatii poikkihallinnollisen tasa-arvo-ohjelman. Sen linjausten pohjalta päivitetään ja edistetään tasaarvopoliittisen selonteon5
yhteisiä tavoitteita. Hallitus jatkaa työtä naisiin kohdistuvan väkivallan
ehkäisemiseksi. Tämä on yhä yksi Suomen suurimmista tasa-arvo-ongelmista. Hallitusohjelman mukaisesti
poikiin ja miehiin kohdistuviin tasa-arvo-ongelmiin kiinnitetään entistä enemmän huomiota erityisesti
nuorten miesten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Lisäksi valmisteilla tai toimeenpantavana on useita muita
ohjelmia, joilla on yhteys yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseen, esimerkiksi Kansallinen
ikäohjelma, jossa tulee vahvemmin huomioida ikäsyrjintä.
Hallitus hyödyntää omassa työssään Yhdenvertainen Suomi -toimintaohjelmaa
EU:n rasismintorjunnan toimintasuunnitelmassa edellytettiin kansallisia toimintaohjelmia. Suomessa tämä
toimintaohjelma on vuonna 2021 valmistunut Yhdenvertainen Suomi.
Ohjelma perustui tilannearvioon, jonka perusteella asetettiin kahdeksan tavoitetta ja 52 toimenpidettä. Toimenpiteet ovat lähes täysin
toteutettu, mutta tavoitteet ovat edelleen ajankohtaisia.
Tiedonannon valmistelun yhteydessä toteutetuissa kuulemisissa nousivat toistuvasti esiin seuraavat näkökulmat:
– Yhteiskunnan eriarvoistavien rakenteiden purkaminen työmarkkinoilla ja muualla yhteiskunnassa,
– hyvien väestösuhteiden vahvistaminen,
– työmarkkinoille pääsyn keskeinen merkitys,
– rasismia koskevan tietopohjan vahvistamisen tarve ja lisäksi
– lainsäädännön osalta muutostarpeita esitettiin vähän.
Omassa työssään hallitus nojaa Yhdenvertainen Suomi -toimintaohjelman valmistelussa tehtyyn laajaan
analyysityöhön ja sen pohjalta laadittuihin ohjelman tavoitteisiin. Toimintaohjelmasta on toteutettu
arviointi. Arvioinnin mukaan toimintaohjelman rahoitus ei saisi olla vain hankerahoituksen varassa vaan
poliittisen johdon tulisi varata siihen riittävät resurssit. Edellisen hallituksen toimintaohjelman
toimeenpanoon oli kohdennettu vain niukasti budjettimäärärahoja.
Hallituksen toimet
Hallitus valmistelee Yhdenvertainen Suomi -toimintaohjelman jatkon hallitusohjelman pohjalta. Ohjelman
laadinta, toimenpiteiden koordinaatio ja seuranta tehdään pääministerin ja valtioneuvoston kanslian
johdolla. Hallitus ohjaa riittävät resurssit toimenpiteille budjettiriihessä menokehysten puitteissa.
Ohjelma laaditaan ottamalla huomioon EU:n rasismintorjunnan toimintasuunnitelma 2020–2025.
Hallitus arvioi tilannetta ja jatkotoimien tarvetta puoliväliriihessään vuonna 2025. Jatkotyö tehdään laajasti
osallistaen ja siinä hyödynnetään tämän tiedonannon valmistelussa toteutettua kuulemiskierrosta.
Toimintaohjelman jatko sisältää muun muassa seuraavat toimet:
Yhteiskunnallinen ilmapiiri ja keskustelu, tietoisuuden kasvattaminen, hyvät väestösuhteet
1. Pääministerin alaisuuteen valtioneuvoston kansliaan kootaan syrjinnän vastaista osaamista.
Tavoitteena on yhdenvertaisuutta edistävien viranomaisten ja muiden toimijoiden yhteistyön ja
koordinoinnin tehostaminen. Yhdenvertaisuutta ja rasismia koskevaa tietopohjaa parannetaan.
2. Käynnistetään vuosittainen yhteiskunnallinen pyöreän pöydän keskustelu yhdenvertaisuuden ja
syrjimättömyyden edistämisestä pääministerin johdolla.
3. Valtioneuvoston kanslian johdolla käynnistetään rasismin vastainen kampanja. Kampanja toteutetaan
yhdessä työmarkkinajärjestöjen, urheilu-, kulttuuri- ja kansalaisjärjestöjen kanssa.
4. Etnisten suhteiden neuvottelukunnan (ETNO) sekä alue-etnojen työtä vahvistetaan hyvien
väestösuhteiden edistämisen osalta.
5. Vuoropuhelua kansalaisjärjestöjen kanssa vahvistetaan. Hallitusohjelman mukaisesti hallitus
valmistelee kansalaisjärjestöstrategian ja sen toimeenpanosuunnitelman.
6. Hallitus torjuu tehokkaasti toimintatapoja, joilla kiihotetaan syrjintään, vainoon, vihaan tai väkivaltaan
yksilöä tai ryhmää vastaan etnisen alkuperän, kansallisuuden, uskonnon, tai muun vastaavan
tunnusmerkin perusteella.
7. Hallitusohjelman mukaisesti tunnistetaan ja torjutaan kunniaan liittyvää väkivaltaa.
8. Virkamiesten, tuomareiden ja muiden julkisten toimijoiden systemaattista häirintää ja vainoamista
ehkäistään ja varmistetaan riittävä tuki sitä kokeneille. Tämä voi käsittää esimerkiksi työnantajan
toimia, jos häirintä ja vaino kohdistuu henkilön viran tai toimen perusteella.
9. Vahvistetaan poliisin ennalta estävää työtä sekä kehitetään nykyistä moniammatillista
Ankkuritoimintaa yhä kattavammaksi ja toimivammaksi. Nuoriso- ja jengirikollisuuden vähentämiseksi
hallitus toteuttaa jatkotyössä täsmentyviä toimenpiteitä. Työ vaatii moniammatillista osaamista.
Kasvatus ja koulutusjärjestelmä sekä kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikka
10. Osana poikkihallinnollista tasa-arvo-ohjelmaa käynnistetään koko koulutusjärjestelmän kattava tasaarvon ja yhdenvertaisuuden kehittämisohjelma 2024–2025. Ohjelmalla tuetaan oppilaitosten
nykyisten yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmien käytännön jalkauttamista ja toimeenpanoa
varhaiskasvatuksen ja oppilaitosten arjessa.
11. Hallitusohjelman mukaisesti nostetaan maahanmuuttajataustaisten lasten osallistumisastetta
varhaiskasvatukseen, sillä se tukee koko perheen kotoutumista ja kielenoppimista. Vakiinnutetaan
varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa käytettävä tasa-arvorahoituksen määrärahataso.
12. Hallitus vahvistaa yhdenvertaisuutta, syrjimättömyyttä ja tasa-arvoa sekä ihmisoikeuksien toteutumista
liikunnan, urheilun, kulttuurin ja nuorisoalan toimilla. Hallitus painottaa maahanmuuttajataustaisten,
vammaisten ja muiden vähemmistössä olevien nuorten saamista mukaan toimintaan.
Hallitusohjelman mukaisesti vakinaistetaan ja laajennetaan Et ole yksin -toiminta.
Työelämän yhdenvertaisuus ja syrjimättömyys
Hallitusohjelma sisältää useamman työelämään liittyvän kirjauksen. Linjana on, että Suomeen kotoudutaan
työllä.
13. Edistetään työelämän syrjimättömyyttä, monimuotoisuutta ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia yhdessä
työmarkkinajärjestöjen kanssa. Vahvistetaan mahdollisuuksien tasa-arvoa. Yrityspalveluihin muun
muassa sisällytetään rekrytointisyrjintää torjuvia ja monimuotoisuusjohtamista kehittäviä palveluita.
14. Edistetään maahanmuuttajanaisten siirtymistä työmarkkinoille toimenpiteillä, jotka vähentävät
työelämän ja uraohjauksen sukupuoli- ja etnisiä stereotypioita sekä jotka edistävät tasa-arvoa
perheissä.
15. Parannetaan organisaatioiden mahdollisuuksia tukea syrjintää ja rasismia kohtaavien työntekijöiden
työhyvinvointia muun muassa suuntaamalla heille tukea ja hyödyntämällä verkko- ja muuta koulutusta
ammattilaisille.
Lainsäädäntö- ja selvityshankkeet
16. Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työtä jatketaan hallitusohjelman mukaisesti vuoden 2025
loppuun asti. Kuurojen ja viittomakielisten komission työ toteutetaan. Hallituksen esitys
saamelaiskäräjälaista annetaan hallitusohjelman mukaisesti vuoden 2023 loppuun mennessä
yhteistoiminnassa Saamelaiskäräjien kanssa.
17. Hallitusohjelman mukaisesti työntekijöiden hyväksikäytön estämiseksi kiristetään merkittävästi
väärinkäytöksistä määrättäviä rangaistuksia ja tehostetaan valvontaa.
18. Ehkäistään vihatekoja juutalaisia, muslimeja, kristittyjä ja muita uskontoryhmiä kohtaan.
Kriminalisoidaan holokaustin kielto. Vainojen uhrien muistopäivää ryhdytään viettämään kansainvälisen
käytännön mukaisesti. Selvitetään mahdollisuudet ainakin natsismin ja kommunismin symbolien
käyttämisen kriminalisointiin kun niitä käytetään aatteiden edistämistä tavoitellen.
Valtioneuvoston ja hallinnon omat toimet
Valtioneuvosto tehostaa omaa toimintaansa yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden
edistämiseksi ja toimenpiteiden valvonnan tehostamiseksi.
19. Hallitus käsittelee vuosittain kansainvälisten ihmisoikeusvalvontaelinten Suomelle antamat ratkaisut,
päätelmät ja suositukset ja päättää toimenpiteistä.
20. Kansainvälisissä yhteyksissä Suomi jatkaa pitkän aikavälin ihmisoikeuspoliittista linjaansa mm. naisten,
tyttöjen, vammaisten henkilöiden, alkuperäiskansojen ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen sekä
muiden erityisen haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden oikeuksien edistämiseksi ja
puolustamiseksi. Myös EU:ssa Suomi jatkaa edellä mainitun linjansa mukaisesti edelleen sukupuolten
tasa-arvon ml. itsemääräämisoikeuden (SRHR) ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevien
asioiden edistämistä.
21. Vahvistetaan opetusalan sekä hyvinvointialan henkilöstön yhdenvertaisuutta, sukupuolten tasa-arvoa ja
syrjimättömyyttä koskevaa osaamista.
22. Hyödynnetään yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokoulutusta poliittisen- ja virkamiesjohdon tietoisuuden
lisäämiseksi. Yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa edistetään ministeriöiden tulosohjauksessa.
23. Valtioneuvosto kiinnittää työnantajana erityishuomiota yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin ja
monimuotoisuuteen muun muassa rekrytoinnissa ja työpaikkailmoituksissa. Tavoitteena on luoda
yhdenvertaiset edellytykset eri vähemmistöryhmiin kuuluville työnhaussa. Hallitusohjelman mukaisesti
anonyymin rekrytoinnin kokeilujen tuottamaa tietoa hyödynnetään.
Uusimmat
-
13:20
Tänne avataan Suomen suurin sähköautojen latausasema
-
13:04
Jalkansa menettänyt "Luutnantti Dan" selvisi Milton-hurrikaanista
-
13:03
Krista Pärmäkoski puhuu suuresta haaveestaan – "Sen takia olen myös kipuillut uran jatkamisen kanssa"
-
12:55
Rafael Nadal lopettaa uransa!
-
12:55
Milton-hurrikaanin keskus siirtymässä kohti merta – MTV seuraa
-
12:47
Kiira Korven ex-mies Arthur Borges meni naimisiin – hääkuvat julki!
-
12:41
Göteborgissa ammuttiin laukauksia israelilaisyrityksen luona – alaikäinen otettu kiinni
-
12:35
Paljain silmin näkyvä pyrstötähti voi ilmestyä huomenna Suomen iltataivaalle
-
12:32
Espoossa satanut yli 50 millimetriä vuorokaudessa: Sähköttä noin 8 000 taloutta – MTV seuraa syysmyrskyä
-
12:22
Syyttäjä: Mies tappoi toisen yhdeksällä puukoniskulla Oulussa
-
12:08
Savonlinnan keskussairaala turvautui varavoimaan syymyräkän keskellä
-
12:03
Mistä lisää vauvoja Suomeen? Selvityshenkilöltä 20 toimenpidettä
-
11:54
Aivosyöpään sairastuneen Pentti Matikaisen muhkea riita Jääkiekkoliiton kanssa: Satojen tuhansien eurojen menetykset
-
11:52
Kerava havittelee pienydinvoimalaa
-
11:47
Tuhannet jonottivat kodintekniikkaa Espoossa – "Sitkein sissi" saapui 40 tuntia etukäteen napapiirivarusteissa
-
11:43
Karu loukkaantuminen NHL:ssä – nyrkit heiluivat sen jälkeen
-
11:34
Poliisin juoppoputkaan joutuneiden vessaistunnot tallentuivat valvontakameraan – Äänekoskella ongelmana myös ruoka
-
11:29
Seuraava myräkkä on jo ovella, sitten Pekka Pouta ennustaa selvää muutosta
-
11:11
Häkellyttävän hyvä hummus! Nooran ja Petran helpossa tahnassa "salainen ainesosa"
-
11:10
Taylor Swiftiltä avokätinen lahjoitus hurrikaanien aiheuttamien tuhojen korjaamiseksi
-
Lataa lisää