Varma kevään merkki on pyörähuoltamoiden täyttyminen polkupyöristä. Pyörän perushuollon hinta voi kivuta jopa sataan euroon. Tarvitseeko pyörää todella huoltaa joka vuosi?
– On se hyvä tehdä, mutta mitään lakimääräistä velvoitetta siihen ei ole, kertoo Lena Von Knorring Liikenneturvasta.
Samoilla linjoilla on myös 35 vuotta polkupyörähuoltoa harrastanut Suomen pyöräilyunionin harrastevaliokunnan puheenjohtaja Pekka Sirkiä.
– Pyörä totta kai pitää huoltaa joka vuosi, mieluummin vähän useamminkin. Mutta se, kuinka tarkasti sen huollon tekee, niin riippuu sitten vähän itsestä. Että onko välttämätöntä kaikki mahdolliset huoltotoimenpiteet tehdä. Monelle riittää se, että ketjut on öljytty keväällä ja renkaat on pumpattu. Suosittelisin myös puhdistamaan pyörän liasta, Sirkiä sanoo.
Nyrkkisääntö on, että mitä enemmän pyörää käyttää, sitä enemmän sitä pitää myös huoltaa.
– Jos säännöllisesti ajaa työmatkoja, niin olisi hyvä tehdä säännöllisesti nämä omatoimiset huollot sekä kerran kahdessa vuodessa käydä huoltofirmassa katsomassa, että onko mitään erityisempää huollettavaa.
Huoltamalla pyörää hyvin sen ajattavuus paranee ja käyttöikä pidentyy.
– Jos esimerkiksi pyörän voimansiirron haluaa pysyvän hyvänä, se vaatii ketjujen kulumisen tarkkailemista. Jos ketju on liian kulunut, se alkaa syödä takarattaita. Tulee isompi remontti pyörälle.
Korjausta vaativa pyörä aina huoltoon
Omatoimisen keväthuollon yhteydessä kannattaa tarkistaa huolellisesti koko pyörä muttereista ja ruuveista lähtien.
– Aika monesti tapahtuu sillä tavalla, että pyörän ruuvit ja mutterit alkavat löystyä. Ja sitten sitä ei huomata ajoissa ja sitten tulee ongelmia ajokauden alkaessa. Jos ruuvit tai mutterit lähtevät irti, niin sitten alkaa tarakka rämistä tai lokasuoja voi lähteä irti.
Pienen fiksauksen voi tehdä itsekin, mutta jos suurempaa korjattavaa löytyy, on viisasta viedä pyörä huoltoon ammattilaiselle.
– Mutta pyörän huoltaminen ikään kuin varmuuden vuoksi, niin sen hyöty on hieman kyseenalaista. Jos pyörä toimii, niin tarvitseeko sitä sitten huoltoon viedä. Nämä on vähän sellaisia omantunnon kysymyksiä.
Moni pystyy perushuoltoon
Uutta pyörää ei yleensä tarvitse vielä ensimmäisinä vuosina viedä huoltoon, mikäli perushuoltotoimenpiteet osaa tehdä itse.
– Voi pärjätä vuosikausia ilman, että huoltoon tarvitsee mennäkään, jos peukalo ei ole ihan keskellä kämmentä. Pyörähän on siinä mielessä yksinkertainen laite, että nämä perushuoltotoimenpiteet ovat huomattavasti helpompia suorittaa kuin esimerkiksi autolla nykyisin. Moni pystyy pyörän perushuoltoon.
Jos pyörän päättää kaikesta huolimatta viedä huoltoon, se kannattaa tehdä hyvissä ajoin keväällä tai jo edellisenä syksynä. Näin välttää suurimmat ruuhkat ja pyörän selkään pääsee hyppäämään heti, kun pyöräilykausi alkaa.
Jarrujen tarkistus ja ketjujen öljyäminen unohtuvat monelta
Huonosti huollettu pyörä voi olla myös turvallisuusriski. Esimerkiksi kuluvat jarrupalat pitäisi ajoittain säätää niin, että ne ovat oikealla etäisyydellä.
– Olen huomannut, kun olen lasten pyöriä kouluissa huoltanut, että monet vanhemmat unohtavat tämän säädön. Se ei kuitenkaan ole mitenkään monimutkaista. Siihen tarvitsee vain tavallisen jakoavaimen ja pihdit, joilla sitä vaijeria sitten vähän tiukataan. Kun jarrupalat ovat kuluneet loppuun ja säätövaraa ei vaijereissa enää ole, niin silloin jarrupalat pitää tietenkin uusia.
Jarrupalojen uusimisenkin voi tehdä itse tai sen voi teettää huoltamossa.
Helpoin pyörä on perinteinen jalkajarrullinen pyörä, jonka jarruille ei tarvitse tehdä mitään. Jalkajarrullisissa pyörissä myös vaihteet ovat yleensä navan sisällä, mikä suojaa niitä likaantumiselta.
Helpoinkin pyörä tarvitsee silti jonkinlaista huoltoa.
– Mitä eniten tuolla keväisin lintujen laulun ohella huomaan, niin ne ovat natisevat ketjut. Ihan perus öljyäminenkin on monelta keväällä unohtunut.