Tärkeä Nato-kokous alkaa: Tähän luottamukselliseen tapaamiseen Suomella ei ole vielä tarkkailijajäsenenä asiaa
Venäjä jatkoi tiistaina ilmaiskujaan eri puolille Ukrainaa, muun muassa etelään ja lännessä aivan Puolan rajan pinnassa sijaitsevaan Lviviin asti. Iskuissa on tuhottu voimalaitoksia ja eri puolilla maata on ollut laajoja sähkökatkoja.
Samaan aikaan Bryssellissä valmistaudutaan Naton huomiseen puolustusministereiden kokoukseen, jossa on määrä sopia uudesta tuesta Ukrainalle.
Suomi osallistuu Naton kokoukseen ensimmäistä kertaa virallisena tarkkailijajäsenenä.
MTV Uutisten Eurooppa-kirjeenvaihtaja Heikki Piuhola raportoi, että puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) on määrä tavata muun muassa Unkarin sekä Turkin puolustusministerit. Lisäksi Suomen delegaatio osallistuu useisiin suuriin kokouksiin.
Piuholan mukaan Suomen Nato-jäsenyyden ei odoteta etenevän kokouksessa Turkin ja Unkarin osalta.
– Kaikkosen johdolla Suomen pieni delegaatio saa osallistua kaikkiin keskusteluihin ja sillä on puheoikeus. Ainoa, mihin Suomi ja Ruotsi eivät saa osallistua, on Naton ydinasepelotteeseen liittyvä kokous.
Lavrov väläytti neuvotteluja, Biden ristipaineessa
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi tänään maansa olevan valmis neuvotteluihin Yhdysvaltojen kanssa esimerkiksi ensi kuun G20-huippukokouksessa Indonesiassa. Hänen mukaansa vakavaa neuvotteluehdotusta ei ole kuitenkaan tullut.
– Olemme sanoneet, ja monta kertaa olemmekin, että emme koskaan kieltäydy neuvotteluista. Jos meille tehdään ehdotus, harkitsemme sitä, Lavrov lausui.
MTV Uutisten Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Mari Karppinen kertoo Bidenin jo aiemmin väläytelleen jonkinlaisen tapaamisen mahdollisuutta. Presidentti sai kuitenkin kritiikkiä liittolaisiltaan esitettyään vaihtoehtoa, jossa Venäjälle tarjottaisi jonkinlainen ulospääsy sodasta.
Biden ei ole vielä vastannut mitään Lavrovin ehdotukseen.
– Biden on ikään kuin kahden kuoren välissä. Hän haluaa auttaa Ukrainaa, mutta kongressissa erityisesti republikaaneilta on tullut voimistuvaa kritiikkiä siitä, paljonko rahaa ja lisäapua Yhdysvallat voi Ukrainalle oikein antaa.
Tuoreimpana merkittävänä apuna presidentti Biden on luvannut Ukrainalle kehittyneitä ilmapuolustusjärjestelmiä, joiden toimitusten arvioidaan nyt vauhdittuvan Venäjän tekemien laajojen ohjusiskujen takia.
Ensimmäiset Saksan toimittamat kehittyneet ilmatorjuntajärjestelmät saapuivat Ukrainaan tänään.
Uusimmat
-
14:31
Poliisihallitus: Poliisi ei olisi saanut ottaa mielenosoittajilta Erdogan-nukkea
-
14:26
Oulussa tapahtunut epäilty räjähdys sähköauton latausasemalla
-
13:58
Leijonat lyönyt Itävalta saamassa suomalaisen ykkösvahdin? Lehti uutisoi "sensaatiokaappauksesta"
-
13:51
Viiden epäillään vieneen pakotteiden alaisia tuotteita Venäjälle – yksityishenkilö vinkkasi poliisille
-
13:44
Leijonien NHL-vahvistus kovan arvostelun kohteena – kultaleijona muistaa vaikeudet supertähden ketjussa: "Tiesin, etten auta joukkuetta yhtään"
-
13:40
Asiantuntija: Harryn ja Meghanin viimeisin edesottamus raivostutti kuningas Charlesin ja prinssi Williamin ennennäkemättömällä tavalla
-
13:31
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille
-
13:16
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
13:16
Leijonien MM-ketjut aivan uusiksi! NHL-mies pois Mikael Granlundin rinnalta
-
13:12
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
13:04
Tarkoittaako "verkkaisesti" nopeasti vai hitaasti?
-
13:02
Presidentti Stubb vahvisti kiistellyt lakkolait
-
12:53
TUTO hoiti velvoitteensa ja sai Mestis-lisenssin
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
Lataa lisää