Tapaavatko suurvaltojen presidentit jälleen Helsingissä? "Meillä on hyvät valmiudet" – mahdollisen huippukokouksen pitäjäksi tarjoutui toinenkin maa

Suomi olisi valmis järjestämään Putinin ja Bidenin huippukokouksen 2:16

Kun Yhdysvaltojen ja Venäjän johtajat ovat halunneet järjestää huippukokouksen kolmannen maan maaperällä, on valinta osunut usein Suomeen. Viimeksi vuonna 2018 Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasi silloisen virkaveljensä Donald Trumpin Helsingissä.

Tuo Helsingin tapaaminen on edellinen Yhdysvaltojen ja Venäjän välinen huippukokous. Suomen pääkaupunki on noussut esiin myös nyt, kun spekulaatiot uudesta kokouksesta ovat käynnistyneet. Presidentti Joe Biden ehdotti eilisessä puhelinkeskustelussaan Putinille tapaamista jossakin kolmannessa maassa.

Valkoisen talon lehdistösihteerin Jen Psakin mukaan Yhdysvallat haluaisi järjestää tapaamisen lähikuukausina, mikä käytännössä tarkoittaisi tulevaa kesää. Tapaamispaikkaan hän ei ota kantaa.

– Se on hyvä kysymys, mutta olemme vielä hyvin alkuvaiheessa prosessia. Kun meillä on lisätietoja, aiomme ne kyllä kertoa, Psaki vastasi eilisiltana toimittajan kysymykseen.

Suomi tarjonnut palveluksiaan

MTV Uutisten Tasavallan presidentin kansliasta saaman lausunnon mukaan Suomi on esittänyt tarjouksen kokousjärjestelyistä molemmille suurvalloille. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö keskusteli Putinin kanssa eilen, pian Bidenin ja Putinin puhelun jälkeen.  

– Suomi on aina tarjonnut diplomaattisia hyviä palveluksiaan. Mitä tulee tähänkin mahdolliseen tapaamiseen; valmius sen järjestelyihin on esitetty kummallekin taholle, kanslian lausunnossa todetaan.

Suomen tarjous sekä Niinistön ja Putinin puhelun ajankohta on huomioitu myös kansainvälisessä mediassa, kun tapaamisen paikkaa on arvuuteltu. Yhdysvaltojen ja Venäjän tapaamisia on järjestetty Helsingissä myös Trumpin ja Putinin tapaamisen jälkeen.

– Kahden viime vuoden aikana Yhdysvaltojen ja Venäjän varaulkoministerit tai varaulkoministerejä vastaavat tahot ovat tavanneet Helsingissä. Ennen kaikkea he ovat keskustelleet niin sanotusta strategisesta vakaudesta, mikä liittyy varsinkin ydinasekysymykseen, ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkö Mikko Kinnunen kertoo.

Osapuolet hyväksyivät helmikuussa ydinaseita rajoittavan Uusi Start -sopimuksen jatkamisen viidellä vuodella.

– Mikäli esimerkiksi USA ja Venäjä haluaisivat järjestää huippukokouksen ja paikaksi heidän suunnitelmissaan valikoituisi Helsinki, niin kyllä Suomi sen pystyisi järjestämään. Meillä on ihan hyvät valmiudet, Kinnunen sanoo.

Suomen valmiuksia on hyödynnetty Trumpin ja Putinin tapaamisen lisäksi vuonna 1997 Bill Clintonin ja Boris Jeltsinin tapaamiseen sekä lukuisia kertoja Neuvostoliiton aikana. Mikään muu ulkopuolinen maa ei ole järjestänyt yhtä useasti Yhdysvaltojen ja Venäjän tai Neuvostoliiton tapaamista kuin Suomi.

Itävalta esillä myös vuonna 2018

Toinen maa, jossa spekuloidaan mahdollisella tulevalla huippukokouksella, on Itävalta. Venäjän valtion omistaman uutistoimisto TASS:n mukaan maa on antanut asiasta samantapaisen lausunnon kuin Suomi.

– Päätös siitä, missä ja milloin mahdollinen huippukokous järjestettäisiin on tietysti Venäjän ja Yhdysvaltojen välinen. Itävalta on aina käytettävissä korkean tason neuvottelujen järjestämiseen, Itävallan ulkoministeriön lausunnossa todetaan.

Itävallan pääkaupungissa Wienissä käydään tällä hetkellä neuvotteluja Iranin ydinsopimuksesta. Edellisestä maan isännöimästä suurvaltahuippukokouksesta on kuitenkin jo aikaa. Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton johtajat ovat tavannee Wienissä vuosina 1961 ja 1979.

Presidentti Trumpin turvallisuusneuvonantaja vuonna 2018 työskennelleen John Boltonin mukaan Itävalta olisi ollut tuolloin Venäjän toivoma tapaamispaikka. Paljastuskirjassaan Huone, jossa se tapahtui Bolton kertoo Trumpin jo suostuneen Wienin valitsemissa kokouspaikaksi, mutta muuttaneen korkean tason virkamiesten vastustuksen takia.

Tapaamisen toteutuminen vielä avoinna

Venäjän suhtautuminen Bidenin ehdotukseen tapaamisesta on vielä avoinna.

– Tulemme analysoimaan ja harkitsemaan tätä uutta ehdotusta. Johtajat sopivat, että aiheesta jatketaan keskustelua diplomaattisia kanavia pitkin, presidentti Putinin tiedottaja Dmitri Peskov sanoi tänään.

Lisäksi Kremlistä kommentoitiin venäläismedialle, että "Yhdysvaltojen lähiaikoina ottamat askeleet" vaikuttavat maan suhtautumiseen huippukokouksen järjestämiseen.

Mitä Yhdysvaltojen ja Venäjän huippukokouksessa käsiteltäisiin? Tähän vastaa tänään Kymmenen uutisissa Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Matti Pesu.


Lue myös:

    Uusimmat