Tampereen Tesoman henkirikosjuttu siirtyy syyttäjälle epäiltynä murhana – esitutkinta paljasti toisenkin rikoksen
Tampereen Tesoman henkirikosjuttu siirtyy syyteharkintaan epäiltynä murhana, poliisi kertoo. Syynä murhaepäilyyn olivat poliisin mukaan havainnot tekopaikalla.
Epäilty murha tapahtui joulukuun 2014 lopulla.
Poliisin mukaan vainaja löytyi noin 130 metrin päästä kävelytien mäen päällä olevasta penkistä, jonka kohdalla epäilty ja uhri ovat epäillyn kertoman mukaan todennäköisesti kohdanneet. Penkistä muutama metri vainajan suuntaan oli silmin havaittavissa sumun ja tippojen kaltaisia verijälkiä lumessa, mutta teknisessä tutkimuksissa siitä ei saatu osoitettua verta eikä dna:ta.
Uhrin jäljet olivat silmin havaittavissa verijälkien kohdalla ja päättyivät liukastumisjälkiin paikalla, josta uhri löydettiin. Uhrissa oli useampia veitsellä aiheutettuja vammoja.
Yllättävä tunnustus
Tapaus keräsi paljon julkisuutta jo esitutkintavaiheessa, kun Tesomalta kerättiin lähes tuhat dna-näytettä alueen miehiltä. Epäilty tuli kuitenkin itse kertomaan osuudestaan poliisille viime kiirastorstaina.
– Rikoshistoriassa tunnustajia on, mutta ei se ihan tavallista ole. Harvinaista on, että ihminen päätyy tällaiseen ratkaisuun ja pystyy sen vielä perustelemaan. En muista yhtään vastaavaa tapausta omalta uraltani.
Näin tutkinnanjohtaja Jari Kinnunen kertoi ajatuksistaan Tesoman henkirikoksesta epäillyn miehen vangitsemisoikeudenkäynnin jälkeen maaliskuussa.
Epäilty oli muuttanut Tesomalta Tampereen keskustaan kesällä 2015. Tutkinnanjohtaja Kinnunen on kuitenkin aiemmin kertonut, että poliisi olisi ennemmin tai myöhemmin tavoittanut hänet, vaikka hän ei olisikaan tullut itse tunnustamaan.
Yksi poliisin tutkintalinjoista oli etsiä henkilöitä, jotka ovat veriteon jälkeen muuttaneet pois Tesomalta.
Toinen rikos paljastui
Esitutkinta paljasti myös toisen uhrin kokeman rikoksen, samassa kuussa ennen kuolemaa.
Uhri ilmoitti joutuneensa puukotetuksi Lempäälässä yksityisasunnossa 7.12.2014. Jostain syystä mies ei kuitenkaan käynyt lääkärissä tutkituttamassa vammojaan eikä tehnyt varsinaista rikosilmoitusta.
Tapausta on tutkittu epäiltynä törkeänä pahoinpitelynä ja teosta on epäilty vuonna 1970 syntynyttä, Lempäälässä tuolloin asunutta naista. Nainen kiistää rikoksen. Tämä tapaus on siirretty myös syyttäjän harkittavaksi esitutkinnasta.
Uusimmat
-
19:23
Manchester Unitedilta karua nyhjäämistä
-
19:20
"En ollut hyvä ihminen poliisina" – Mikael Runebergin ura Jari Aarnion alaisena päättyi potkuihin ja vankeustuomioon
-
19:17
Kynttilät lepattavat paikalla, jossa pieni poika menetti henkensä: "Raskas asia koko Mäntsälälle"
-
19:17
TTK-voittaja Pernilla Böckerman paljastaa, jäikö tanssi osaksi elämää
-
19:10
Seireenien kutsussa piilee totuus: Viehtyneet miehet ottavat enemmän riskejä
-
18:46
Robert Lewandowski ilmiömäisessä vireessä: turbohattutemppu!
-
18:25
Ässät teki kovan tempun SM-liigassa – loppuhetkillä hurjaa draamaa
-
17:58
WP kertoo Mossadin kavalasta operaatiosta: Varmisti, että hakulaiteräjähdys silpoo käyttäjältään kummatkin kädet
-
17:45
Politiikan tutkija: Stubbin arvio tarpeetonta pelottelua
-
17:40
Ruotsissa ampumatapaus ostoskeskuksessa: "Asiakkaita kehotettiin suojautumaan"
-
17:34
Ilveksen profiilihankinnalle huojentava onnistuminen – SM-liigan sarjakärjellä rajuja ongelmia
-
17:30
Niina Lahtinen kiroaa TTK-tansseissa yhtä haastavaa asiaa – Mika Saukkosen tapa suhtautua siihen sen sijaan hämmentää
-
17:27
Nyt on helpot halloween-keksit! Näin teet noidanhattuja
-
17:26
Nordean asiakkaiden mitta alkaa täyttyä, moni miettii pankin vaihtoa: "Terveisiä vaan Nordean herrat!"
-
17:15
Pyhäjärveltä löydettiin ruumis – poliisi ei epäile rikosta
-
17:10
Sirpa Selänne avaa, miten Yhdysvalloissa voi äänestää: "Kuinka kukaan voi luottaa näiden vaalien tuloksiin?"
-
17:05
Uutta tietoa pelottavasti tuupertuneesta AC Oulun pelaajasta – tutkimuksista huojentava viesti
-
17:03
Gazan väestönsuojeluvirasto: Jabalian alueella useita lapsia kuollut Israelin iskuissa – MTV seuraa
-
16:58
Lääkäriopiskelijoille työvelvoite julkisella puolella? Lääkäriliitto ei innostu: Rahoitusongelmiin tarjotaan yksinkertaista ratkaisua
-
16:45
Laaja häiriö esti maksukortteja toimimasta tuntien ajan
-
Lataa lisää