Tampereen taposta vangitulla 16-vuotiaalla vaikea menneisyys – tämä tapauksesta tiedetään

MTV Uutiset Live paikan päällä Tampereella – tämä henkirikoksesta tiedetään 5:01
MTV Uutiset Live kävi Tampereella Haapalinnan surmapaikalla. Täällä veriteko tapahtui.

Pirkanmaan käräjäoikeus määräsi vuonna 2003 syntyneen 16-vuotiaan pojan vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä Tampereella lauantaina tapahtuneista taposta ja tapon yrityksestä.

Poliisin tutkima henkirikos tapahtui Tampereen Hyhkyssä Haapalinnan asuinalueella lauantaiaamupäivänä. Poliisi kertoo, ettei tapauksesta ole tarvetta tiedottaa laajemmin muun muassa epäillyn nuoren iän vuoksi.

Mies määrätty vapautettavaksi

Pojan kanssa samoista rikoksista epäillään myös vuonna 1984 syntynyttä naista, joka on pojan tapaan ulkopaikkakuntalainen. Poika ja nainen olivat vieraana henkirikoksen uhriksi joutuneen vuonna 1979 syntyneen miehen asunnossa. Nainen ja poika ovat sukulaisia keskenään.

Tapauksen tutkinnanjohtaja kertoo, että naista ei ole vangittu, ja poliisi selvittää kuulusteluissa hänen rooliaan ja ratkaisee sitten kysymyksen vangitsemisesta.

Tapauksessa kerrotaan myös vuonna 1977 syntynyttä miestä epäillyn törkeän pahoinpitelyn yrityksestä. Mies on nyt määrätty vapautettavaksi. Mies sai tapahtumapaikalla vakavia vammoja, mutta poliisin mukaan hänellä ei ole hengenvaaraa.

Kaikkien osapuolten rikosnimikkeet voivat muuttua tutkinnan myötä.

Asiakirjat antavat kuvan vaikeasta taustasta

Oikeuden asiakirjat piirtävät synkkää kuvaa pojan taustasta. Hän on ollut oikeudessa törkeään varkauteen ja törkeään pahoinpitelyyn liittyen. Hän on ollut myös lastensuojelun asiakkaana.

Vireillä on myös asia, jossa pojan huoltajia syytetään pahoinpitelystä asiassa, jossa asianomistajana on kyseinen poika. Tätä asiaa ei ole vielä oikeudessa käsitelty, eivätkä tarkemmat yksityiskohdat ole siksi selvillä.

Poliisi ei kommentoi, onko äitikin epäiltynä

Pojan äiti on ollut lukuisia kertoja oikeudessa selvittelemässä rattijuopumuksiin, huumerikoksiin ja eritasoisiin omaisuusrikoksiin liittyviä asioita.

Pojan huoltajaksi asiakirjoissa mainitun naisen syntymävuosi on sama kuin Sisä-Suomen poliisilaitoksen taposta epäillyksi ilmoittaman naisen syntymävuosi. Poliisi ei kommentoi tarkemmin pojan ja naisen sukulaisuussuhteen laatua.

Lue myös:

    Uusimmat