Finavia aloittaa Tampere-Pirkkalan lentoaseman kakkosterminaalin uudistamisen ensi vuonna.
Työt päästään alkamaan, kun EU-komissio antoi päätöksen terminaalin kehittämisen rahoitusjärjestelyjen laillisuudesta. EU:n mukaan lentoasemien toiminnan on perustuttava lentoyhtiöiltä ja matkustajilta tuleviin tuloihin. Julkista rahoitusta on mahdollista käyttää erityisperusteilla.
Tampere-Pirkkalan kakkosterminaalin remontin rahoitukseen osallistuvat liikenne- ja viestintäministeriö, lähikunnat ja Finavia. Kustannusarvio on 3,3 miljoonaa euroa.
Kakkosterminaali on keskittynyt kansainväliseen liikenteeseen. Terminaalin palvelut pohjautuvat tulevaisuudessakin halpalentotoimintaan, jossa itsepalvelu on olennainen osa.