Tampereen laajassa kokaiinijutussa erikoinen varpajaisjupakka – Jori Lehterää ei nähty oikeudessa: "Kun NHL-kausi loppuu, olisi hyvä aika tulla oikeuteen"

Syyttäjä Jori Lehterästä:"Olemme esittäneet, että hänen henkilökohtainen läsnäolonsa olisi tarpeen" 3:10
Syyttäjä Jori Lehterästä: "Olemme esittäneet, että hänen henkilökohtainen läsnäolonsa olisi tarpeen"

Tampereen laajassa kokaiinijutussa kuultiin tiistaina kokaiinin ostamisesta syytettyjä, joille syyttäjät vaativat rangaistusta huumausainerikoksesta.

Syytettyjen penkiltä puuttui kuitenkin NHL-kiekkoilija Jori Lehterä, eikä vielä ole selvää, milloin hänet saadaan paikalle oikeuteen.

Jutun pääsyytettyjä on kuultu Pirkanmaan käräjäoikeudessa jo aiemmin. Heille vaaditaan 8–10 vuoden vankeustuomioita ainakin 1,7 kilosta kokaiinia, joka syytteiden mukaan tuotiin maahan ja myytiin viime kevään ja kesän aikana. Juttuun liittyy myös amfetamiinia ja doping-aineita.

"Kun kausi loppuu, olisi hyvä aika tulla oikeuteen"

Syytettyjä on kaikkiaan yli 20. Jutun suullinen käsittely jatkuu vielä keskiviikkona.

Käräjätuomari Petteri Kososen mukaan olisi toivottavaa, että Lehterä saapuisi kuultavaksi tammikuun aikana. Lehterän asianajajan Ari Niemisen mukaan oikeuskäsittelyn aikataulu on Lehterälle ongelmallinen.

– Kun kausi loppuu, olisi hyvä aika tulla oikeuteen, sanoi Nieminen istunnon tauolla STT:lle.

Lehterää syytetään yhteensä kahdeksan kokaiinigramman ostamisesta useassa erässä Tampereella, missä hänellä on kesäasunto. Lehterä on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen ja ilmoittanut haluavansa tulla itse kuulluksi oikeudessa.

Syyttäjät vaativat Lehterälle viiden kuukauden vankeutta huumausainerikoksesta. Tämän mittainen vankeustuomio on mahdollista määrätä ehdollisena.

"Arkipäivää käräjäoikeudessa"

Lehterää koskeva haaste saapua käräjäoikeuteen on saatu perille asianajaja Niemiselle, mutta ei vielä Lehterälle itselleen. Käräjätuomari Kosonen toteaa, että suomalaisilla haastemiehillä ei ole valtuuksia matkustaa Yhdysvaltoihin viemään haastetta. Haasteen perille saamiseksi tulee lähettää pyyntö maan oikeusviranomaisille.

– Kansainvälisen oikeusavun kautta toimiminen on hidasta ja kankeaa, myöntää Kosonen.

Jutun käsittely on Kososen mukaan aloitettu nyt muun muassa siksi, että pääsyytetyt ovat olleet jo useita kuukausia tutkintavankeudessa. Yksittäisen syytetyn puuttuminen istunnosta ei hänen mukaansa ole sinänsä poikkeuksellista.

– Se on arkipäivää käräjäoikeudessa, sanoo Kosonen.

Lehterästä ehkä lisätutkinta

Laki mahdollistaisi sen, että Lehterän syyte käsiteltäisiin pelkästään asianajajan läsnä ollessa. Lehterän itsensä lisäksi kuitenkin myös syyttäjäpuoli pitää hänen kuulemistaan tarpeellisena. Jos oikeus niin päättää, on mahdollista antaa tuomiot muiden syytettyjen osalta ja käsitellä Lehterän osuus myöhemmin.

Asianajaja Nieminen kertoi oikeudessa aikovansa pyytää vielä lisätutkintaa Lehterään liittyvästä osuudesta. Mitä tutkinta koskisi, sitä hän ei suostunut tarkentamaan.

Lehterä on pelannut pitkän uran ulkomailla KHL- ja NHL-liigoissa. Hänellä on kaksi arvokilpailumitalia Suomen maajoukkueesta.

Varpajaisista kylpytakki yllä pankkiautomaatille

Yksi käsitellyistä syytteistä liittyy varpajaisiin, joita vietettiin Tampereella sijaitsevassa vuokrasaunassa viime vuoden toukokuussa. Syyttäjien mukaan syytetty käväisi välillä autolla kylpytakki yllä nostamassa käteistä, jolla hän osti gramman kokaiinia juhlissa käytettäväksi.

Kuskina oli mies, jolle vaaditaan kymmenen vuoden vankeutta kokaiinin myynnistä ja myynnin organisoinnista. Syyttäjien mukaan varpajaisissa ollut mies osti häneltä kokaiinierän pankkiautomaatista nostamillaan rahoilla.

Ostajaksi syytetty mies myönsi teon poliisikuulustelussa, mutta kiisti sen oikeuden istunnossa. Oikeudessa hän kertoi tarvinneensa käteistä juhliin tuodun oluttynnyrin maksamiseen. Kuskille hän kertoi maksaneensa kympin bensarahaa.

– Valehtelin poliisikuulustelussa tietoisesti, mies sanoi käräjäoikeudessa. Taustalla oli hänen mukaansa halu selvitä kuulustelusta nopeasti ja mahdollisesti saada rikosepäily käsitellyksi oikeuden kirjallisessa menettelyssä suullisen pääkäsittelyn sijaan.

Toinen jutun syyttäjistä huomautti, että syytetty oli kertonut poliisille asiasta varsin yksityiskohtaisesti ja maininnut myös kokaiinin myyjän nimeltä. Syytetyn mukaan poliisi teki johdattelevia kysymyksiä ja suorastaan pani sanoja hänen suuhunsa.

Lue myös:

    Uusimmat