Tampereella päätettiin puuttua sosiaalisessa mediassa leviävään väärään tietoon 12–15-vuotiaiden rokotuksista.
Sosiaalisessa mediassa on valheellisesti väitetty muun muassa, että parikymmentä nuorta olisi saanut Tampereella haittavaikutuksia rokotteista ja osa olisi viety koulusta ambulanssilla pois koronarokotuksen jälkeen. Tampereen kaupunki torppaa väitteen tiedotteessaan.
– Toisin kuin tänään sosiaalisessa mediassa levinneessä huhussa väitetään, rokotuksissa ei ole ilmennyt vakavia rokotereaktioita, tiedotteessa kerrottiin.
Lue myös: Paavi: Koronarokote on rakkauden teko
Tiedotteen mukaan joillain oppilailla on ilmennyt tavanomaisia ja lieviä haittavaikutuksia, kuten heikotusta ja pahoinvointia. Oireet ovat menneet nopeasti ohi ja hetken levon jälkeen oppilas on voinut normaalisti palata tunnille.
Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden ylilääkäri Tuire Sannisto täsmentää MTV Uutisille, että oireet ovat liittyneet rokotustilanteesta johtuneeseen jännitykseen.
– Nuoret usein jännittävät rokotustilannetta, oli rokote mikä hyvänsä. Joillakin rokotustilanteeseen voi liittyä heikotusta ja pahoinvointia ja siihen liittyen pientä lepäilyn tarvetta. Olemme rokottaneet satoja tämän viikon aikana, ja näitä ei ole ollut kymmenittäin, Sannisto sanoo.
– Eri asia olisi, jos itse rokotteeseen liittyisi vakavia reaktioita, mutta niitä todellakaan ei ole ollut, hän jatkaa.