Tampa Baylta väkevä vastaus edelliseen rökäletappioon – Mikko Rantanen jatkoi tehovirettään
Tampa Bay Lightning otti NHL:n finaalisarjan ensimmäisen voittonsa, kun se kaatoi Colorado Avalanchen kolmannessa ottelussa tylysti 6-2-lukemin.
Edellisessä finaaliottelussa täysin Coloradon jyrän alle jääneellä Tampa Baylla oli pienoisia käynnistymisvaikeuksia avauserässä ja vierasjoukkue Colorado karkasikin 1-0-johtoon, kun Gabriel Landeskog lapioi Mikko Rantasen laukauksesta syntyneen irtokiekon rysään.
Takaisku herätti kuitenkin isäntäjoukkueen ja Tampa iski saman erän aikana kaksi maalia. Toisessa erässä Tampa lisäsi kaasua takomalla peräti neljä lisäosumaa Coloradon verkkoon. Erän ainoasta Colorado-maalista vastasi jälleen Gabriel Landeskog. Rantanen sai syöttöpisteen tuohonkin osumaan.
Päätöserässä ei maaleja nähty, joten Tampa Bay kavensi otteluvoitot 1-2:een. Tampa sai ottelussa myös ikäviä uutisia, kun tähtihyökkääjä Nikita Kutsherov jätti ottelun kesken saatuaan ikävän osuman Devon Toewsin taklauksen seurauksena.
Finaalisarja jatkuu torstain vastaisena yönä Suomen aikaa Tampa Bayn kotikaukalossa.
Uusimmat
-
16:36
Turun Metsämäessä palaa jätekasa – alueella liikkumista kehotetaan välttämään
-
16:35
MTV seuraa: Leijonat kohtaa MM-shokeeraajan – Suomelta yllätysveto: "Pitikö sen näin mennä?"
-
16:34
Näyttelijä Jessica Öystilää syytetään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta
-
16:33
Urheilutähti piti puheen opiskelijoille – naisille suunnatusta osuudesta nousi kohu
-
16:30
Tempparit-pari Joni ja Jonna saivat perheenlisäystä
-
16:29
Hollantilainen nainen saamassa eutanasia henkisen kärsimyksen vuoksi: "Minulla on kumppani, perhe ja ystäviä"
-
16:10
Voiko tämä olla totta? Chloe muuttuu silminnähden nuoremmaksi kasvoteippien avulla
-
16:09
Slovakian Fico edelleen teho-osastolla – epäilylle syytteet murhan yrityksestä
-
16:06
Slovakian pääministeriä ampuneen naapuri järkyttyi teosta: "Hän on fantastinen mies, en voi ymmärtää tätä"
-
15:35
Kylmä kevät viivästyttää viljelyitä – kuinka käy uusien perunoiden?
-
15:25
Suora lähetys kello 16: Miten käy koulutuksen ja tutkimuksen? Katso Helsingin yliopiston eurovaalitentti
-
15:19
Tässäkö syy Leijonien ykkösketjun ongelmiin? Asiantuntijalta merkitsevä huomio NHL-avusta: "Miettiikö hän tällä hetkellä liikaa"
-
15:11
Ukrainan sotilas avautuu: "Ei ensimmäistä puolustuslinjaa, se oli petos" – jalkaväen kuvaama video näyttää Harkovan hyökkäyksen ensihetket
-
15:05
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
15:01
Paljastuksia Euroviisujen kulisseista! Erikoinen tapahtuma aiheutti hämmennystä
-
14:58
Oikaisu: Rantabaari-näyttelijä Jessica Öystilää syytetään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta
-
14:39
Hallitus esittää EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille täyskatteellisia lukuvuosimaksuja
-
14:15
Onko tässä ihanteellisin tapa leikata voileipä? Ryanin "mullistavasta" hoksauksesta hitti
-
14:04
Ukraina väittää Venäjän pidättäneen ja surmanneen siviilejä Harkovan seudulla
-
14:04
Sano hei hei helteille: Eivät tule heti takaisin
-
Lataa lisää