Mainos

Tämä tiedetään Levin järkyttävästä kuolemanpalosta: Myös liekeistä pelastunut kuului samaan perhepiiriin – monia askarruttavia kysymyksiä yhä auki

Poliisi on jatkanut Kittilän Levillä tapahtuneen, kolmen ihmisen hengen vaatineen, mökkipalon tutkintaa.

0:45

Tutkinnanjohtaja Kirsi Huhtamäki Lapin poliisilaitokselta kertoo MTV Uutisille, että palopaikkaa päästiin eilen raivaamaan sen jälkeen, kun sammutustyöt oli saatu aamupäivän aikana päätökseen.

– Poliisin tekniikka on siellä pelastustoimen kanssa eilen yhteistyössä raivannut paikkaa. Työ on hidasta, koska se tehdään käsipelillä. Raivaus lopetettiin iltayhdeksältä kun alkoi hämärtyä ja tänään jatketaan uudelleen.

Huhtamäen mukaan viikonlopun aikana pyritään tekemään niin paljon kuin vain mahdollista.

Lue myös: 

"Kaikki vaihtoehdot ovat auki"

Palanut mökki on suurehko, mutta tähän asti tehdyssä tutkinnassa on saatu poissuljettua tiettyjä alueita, joista palo ei ainakaan ole syttynyt. Huhtamäki ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa lähde spekuloimaan palon syttymissyytä.

Huhtamäki kertoo poliisin olevan tyytyväinen, kun myös Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) on saapunut selvittämään tapahtunutta.

– Kaikki vaihtoehdot ovat auki. Kun saadaan Onnettomuustutkintakeskuksen väki  voi omasta puolestaan arvioida, mistä palo on heidän mielestään alkanut. Palon syyn selvittämiseen panostetaan hyvinkin paljon, tämä oli sen verran järkyttävä tapahtuma.

Uhreista ei anneta tarkkoja tietoja

Poliisi on aiemmin tiedottanut, että palossa menehtyneet henkilöt kuuluivat samaan perhepiiriin. Huhtamäki ei kuitenkaan kerro tässä vaiheessa tarkempia tietoja uhreista tai siitä kuuluivatko he varsinaisesti samaan ydinperheeseen.

Poliisi ei myöskään kommentoi uhrien ikää.

– Teimme tietoisesti päätöksen, että poliisi ei tuo asiaa julkisuuteen ainakaan tässä vaiheessa. Haluamme, että omaisille saadaan kriisiapu käyntiin ja haluamme suojata uhrien ja omaisten yksityisyyttä niin pitkään kuin mahdollista, Huhtamäki toteaa.

Huhtamäki suostuu kuitenkin sanomaan, että mökin alakerrasta pelastunut ja apua hälyttänyt henkilö kuului myös samaan perhepiiriin.

Palovaroittimien asianmukaisuus tarkistetaan

Poliisi on lisäksi tiedustellut palovaroittimien määrästä palopaikalla. Epäilyksiä laiminlyönneistä ei tässä vaiheessa kuitenkaan ole.

– Varmistetaan kuitenkin tämäkin puoli, että olivatko ne asianmukaisesti ja oliko palovaroittimia riittävä määrä siihen neliömäärään nähden.

Poliisi tutkii Levin mökkipaloa palonsyyn- ja kuolemansyyntutkintana. Tapauksessa ei epäillä rikosta.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja