Tämä suomalaisnainen teki historiaa Grönlannissa – katso haastattelu

Johanna Nousiainen on ensimmäinen suomalaisnainen, joka on ylittänyt Grönlannin jäätikön. Kuudensadan kilometrin hiihtoon jään ja lumen keskellä kului 21 vuorokautta. Se on vähemmän kuin yhdelläkään toisella jäätikön ylittäneellä suomalaisella miesryhmällä.

Nousiaisen mukaan matkan onnistuminen oli kiinni ennen kaikkea hyvästä ryhmähengestä. Nelihenkiseen Ultima Thule Greenland 2010 -ryhmään kuuluivat naisen itsensä lisäksi ryhmän johtaja ja Johannan aviomies Jari Nousiainen, Lauri Lahtinen sekä Marko Savola.

- Olin siinä suhteessa ehkä erityisasemassa, että pojat kannustivat minua koko matkan. Se, että minä olin poikien mukana, vaikutti siihen, että reissumme oli ainutlaatuinen suomalaisessa arktisessa historiassa.

Mukana yksi teltta, kolmet alushousut ja haulikko

Koska retkikunnan tavoitteena oli ylittää jäätikkö nopeammin kuin yksikään muu suomalainen ryhmä, varusteet oli karsittava minimiin

- Meillä oli hiihtämään lähtiessä vähemmän tavaraa, kuin muilla jäätikön ylittäneillä matkan lähentyessä loppuaan, kuvaa ryhmän johtaja Jari Nousiainen.

Vedettävien ahkioiden paino vaihteli kuudestakymmenestä hieman yli seitsemäänkymmeneen kiloon.

- Nukuimme nelistään samassa tunneliteltassa, joka oli niin pieni, että mahduimme juuri ja juuri nukkumaan siellä. Öisin teltassa olikin niin kuuma, että vain yhtenä yönä makuupussin vetoketjun pystyi sulkemaan kokonaan, jatkaa Johanna.

Varusteiden karsiminen tarkoitti karsimista myös vaatteista. Johanna kertoo, että hänellä oli mukanaan kolmet alushousut.

- Loppujen lopuksi päädyin kuitenkin käyttämään Jarin kalsareita, koska omani olivat niin epäkäytännölliset.

Ryhmän varusteisiin kuului myös haulikko.

- Matkan loppupäässä oli vaarana, että kohtaisimme jääkarhuja ja siksi kannoimme haulikkoa mukanamme.

Eväänä suklaata ja voita

Jokaisen ryhmän jäsenen energiantarpeeksi oli laskettu noin 6000 kaloria päivässä. Tämä määrä ravintoa oli pakattu noin 1,2 kiloon. Jokainen kantoi mukanaan siis noin kolmeakymmentä kiloa ruokaa.

- Eväänä meillä oli muun muassa voita, josta oli poistettu vesi. Söimme myös suklaata todella paljon, mikä ilahdutti minua, hymyilee Johanna.

Hygieniasta huolehdittiin erilaisilla kosteuspyyhkeillä.

- Esimerkiksi hiuksia en pessyt lainkaan noin neljään viikkoon.

Matkan aikana ei voinut olla turhan tarkka myöskään yksityisyydensuojastaan. Kun jonossa edettiin, niin jonossa myöskin pissattiin.

"Kuume lähti hiihtämällä"

Nousiaiset kertovat, että suurimmaksi haasteeksi matkalla muodostuivat sairastelut.

- Minuun iski noin kymmenennen päivän kohdalla flunssa. Aloitin pienen kuumeilun vuoksi antibioottikuurin ja matkanteko keskeytettiin yhdeksi päiväksi. Sen jälkeen matka jatkui, hiihtelin poikien perässä ja kyllä se kuume lähti hiihtämällä, kertoo Johanna Nousiainen.

Johanna ei ollut kuitenkaan ainut reissussa sairastunut.

- Miehelläni oli hengitysteiden kanssa ongelmia. Hänen hengityksensä vinkui. Myöhemmin myös toinen ryhmän jäsen, Marko, kärsi samoista oireista. Näistä selvittiin, kun autoimme toinen toisiamme ja sairain sai vedettäväkseen aina kevyimmän kuorman.

Katso Nina Rahkolan juttu

Katso Nousiaisen haastattelu kokonaisuudessaan.

Lue myös:

    Uusimmat