Tämä on "tuhannen taalan kysymys" omikronin kohdalla – virusmuunnos osoittautunut hankalaksi käsiteltäväksi laboratoriossa

0:50
Katso myös video: Tästä syystä omikronvariantti on täysin poikkeuksellinen – "Pinta muuttunut huomattavasti"

Maailman terveysjärjestö WHO kokousti eilen koronavirustilanteen merkeissä. Suomesta kokoukseen osallistui Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek. Variantin ominaisuudet tuottavat Nohynekin mukaan päänvaivaa lääkeyhtiöille.

Nohynek kertoo että omikron ja rokotekehittely omikronia vastaan olivat kokouksen ykkösaiheena.

– Tapaukset ovat olleet valtaosin lieviä mutta koska virus leviää niin nopeasti, niin mukana on myöskin sairaalahoitoa vaatineita tapauksia.

Rokotekehittely on täydessä vauhdissa

Vielä ei ole tiedossa kuinka hyvin nykyiset rokotteet suojaavat omikron-variantilta. Useilla lääkeyhtiöillä on viritteillä omikroniin suunnattuja rokoteversioita.

Tutkijoita kokoontumisessa oli ympäri maailmaa Australiasta Yhdysvaltoihin.

– Odotamme laboratoriotuloksia siitä kuinka hyvin nykyisten rokotteiden herättämät vasta-aineet pystyvät neutraloimaan virusta. Tuossa kokouksessa useampi lääke-esittelijä oli kertomassa missä vaiheessa heidän rokotekehityksensä on omikronia vastaan, Nohynek kertoo.

 – RNA-rokotteet ovat varmasti niitä, jotka ovat nopeimmin saatavilla. Valmistajat ovat kertoneet että räätälöintiin menee noin sata päivää.

"Tuhannen taalan kysymys"

WHO:n tahtotila on että rokotteet saadaan mahdollisimman nopeasti käyttöön, mutta ne eivät mene seulasta läpi ilman tarkkoja selvityksiä.

– Siitä keskusteltiin millaisia lisäselvityksiä ja kliinisiä tutkimuksia lääkeviranomaiset tulevat vaatimaan. On tiettyjä kriittisiä askelia mitä siinä täytyy ottaa.

Omikronin parissa uurastavat niin tunnetut kuin pienemmätkin lääketehtaat.

– Siellä on Modernan ja Pfizerin lisäksi myös Astra Zeneca ja useampia pienempiä valmistajia. Kaikki tekevät tällä hetkellä omikronin kanssa töitä.

– Se on tuhannen taalan kysymys, että pärjätäänkö nykyisillä rokotteilla. Siihen tarvitaan laboratoriotestejä, joita valmistellaan ympäri maailmaa. 

Omikron on koeputkien hankala kaveri

Omikron ei ole laboranttien hyppysissä helppoa käsiteltävää.

– Ongelma on se että omikron kasvaa aika huonosti laboratoriossa vero-soluissa (soluviljelmissä). Virusten lähettämisessä maailman eri laboratorioihin kestää aikansa. Laboratoriotestejä ihmisten seerumeilla ei voida tehdä, ellei alkuperäistä virusta ole saatavilla – pitäisi saada katsottua kuinka hyvin ihmisten vasta-aineet pystyvät sitä neutraloimaan ja tekemään sen lisääntymiskyvyttömäksi, Nohynek selvittää.

"Virus on aina muutaman askeleen ihmistä edellä"

Kaikki virukset muuntuvat ajan myötä ja koronakaan ei ole tästä poikkeus. Tulevaisuuden arkipäivää ovat mitä luultavimmin uudenlaiset variantit, joita ilmestyy jatkuvasti lisää.

– Se on tiedetty että muuntoviruksia tulee. Tapaukset ovat olleet tähän mennessä valtaosin lieviä ja jopa oireettomia. Se antaa huojennusta että emme ainakaan hyvin aggressiivisen viruksen kanssa näytetä olevan tekemisissä.

Nohynek ei ota kantaa Marinin yökerho-tapaukseen

Nohynek uskoo että variantteja nähdään tulevaisuudessa muitakin.

– Koronaviruksen kohdalla näyttää siltä että virus on aina muutaman askeleen ihmistä edellä.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) joutui lauantaina kohun keskelle juhliessaan yökerhossa, vaikka altistuminen koronavirukselle oli tapahtunut ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) koronatapauksen vuoksi.

– Se millaisia karanteeneja tai omaehtoisia vetäytymisiä pitäisi harjoittaa on paikallisen tartuntataudeista vastaavan lääkärin asia. En lähde sitä kommentoimaan.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja