Tämä on jo vaarallista! Red Bull ja Mercedes ottivat mestaruustaistelussa häikäilemättömät keinot käyttöön

Kamppailu F1-mestaruuksista ratkeaa tällä kaudella äärimmäisen pieniin marginaaleihin.

Kuljettajien MM-sarjassa Max Verstappenin johto Lewis Hamiltoniin on vain kahdeksan pistettä, kun kaksi osakilpailua on ajamatta. Valmistajissa ykkösenä on Mercedes, mutta Red Bull vaanii vain viiden pisteen päässä.

Kun asetelma on näinkin tiukka, ei varsinaisesti yllätä, että Red Bull ja Mercedes ovat valmiita ottamaan kaikki keinot käyttöön kiusatakseen toisiaan.

Kahdessa viimeisimmässä, Brasiliassa ja Qatarissa käydyssä osakilpailussa tämä on näkynyt varikkokäyntien yhteydessä täysin uudella tavalla, mutta tallien tekemiset tai tekemättä jättämiset ovat varmasti jääneet tv-katsojilta huomaamatta.

Varikkosuoralla vierekkäisissä pilttuissa majailevat tallit huomioivat yleensä rehdisti toisensa varikkokäyntien yhteydessä, mutta Red Bull ja Mercedes lopettivat Brasiliassa yhden köyden – tässä tapauksessa pneumaattisen letkun – vetämisen.

Toivoa sopii, ettei näin äärimmilleen viety kilpailunhalu johda vaaratilanteisiin, sillä edellytykset niille ovat kiistatta olemassa.

Jutun yläreunassa oleva video paljastaa, miten Red Bullin ja Mercedeksen mekaanikot yrittävät hidastaa ja vaikeuttaa toistensa varikkokäyntejä. Alla oleva video Kimi Räikkösen varikkostopista Bahrainin GP:ssä 2018 puolestaan osoittaa sen, kuinka vaarallista F1-mekaanikon työ on jo ilman ylimääräisiä vippaskonsteja. 

Lue myös:

    Uusimmat