Tämä kolarijälki herätti vakuutusdekkarien epäilyt – erikoinen vakuutusvilppien sarja oikeudessa

Vahinkoilmoituksen mukaan molemmat ajoneuvot olivat liikkeessä, mutta silti toisen auton keulalogo ja rekisterikilpi olivat jääneet selkeinä jälkinä kolarista.

Tuollaista jälkeä ei jäisi, jos auto oli liikkunut 40 km/h kuten oli väitetty, vakuutusetsivät totesivat.

Vakuutusyhtiöiden edustajat ryhtyivät etsimään lisää tapauksia ja tällä viikolla jutussa luettiin nippu syytteitä Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa Lohjalla. Syytetyt pääosin kiistivät rikosepäilyt.

Tapauksesta kerrottiin keskiviikon Rikospaikassa.

Tahallisia kolareita

Syytteen mukaan kyse on kaikkiaan seitsemästä tahallisesta kolarista, jossa on petetty tai yritetty pettää vakuutusyhtiöltä vakuutuskorvauksia yhteensä noin 80 000 euroa. Vanhin oli jo vuodelta 2011.

Vakavimmat syytteet koskivat törkeitä petoksia. Vastaajia vyyhdissä on kaikkiaan kolmetoista, joista kolmea syyttäjä pitää päätekijöinä.

– Punainen lanka on se, että Virosta on tuotu Suomeen halpoja, huonokuntoisia ajoneuvoja. Niille tehtiin huolto, jossa kilometrimäärät putosivat olennaisesti verrattuna siihen, mitä maahantuontiasiakirjoissa oli, sanoo syyttäjä Jenni Korvenmaa

Kilometrejä "ruuvaamalla" auton arvo nousi. Ajomäärä on keskeinen auton arvoon vaikuttava tekijä.

– Bulvaaneja hyväksikäyttämällä ne saatiin rekisteröityä Suomeen ja niille hankittiin kaskovakuutus, syyttäjä kertoo.

Jonkin ajan jälkeen vakuutusyhtiöön tehtiin kolarista vahinkoilmoitus. Yksittäisinä ne eivät herättäneet vakuutusyhtiön mielenkiintoa, mutta lopulta dekkarit löysivät niistä yhtäläisyyksiä.

Olosuhteet toistuivat. Kolarit tapahtuivat yleensä syrjäisellä paikalla, jossa ei ollut silminnäkijöitä. Ajoneuvot menivät lunastuskuntoon, mutta kukaan ei koskaan loukkaantunut. Poliisia ei kutsuttu koskaan paikalle ja kolarin syypää oli varma syyllisyydestään.

Erityisen suurista summista ei ollut kyse, rikoshyöty oli oli 10 000-18 000 euroa per kolari. Haastehakemuksen mukaan summa oli yhteensä noin 80 000 euroa.

Juttua puidaan maaliskuulle.

Jutun videossa on eilinen Rikospaikka -ohjelma. Sen Vinkkimiehet -osassa todetaan, että ylikomisario Dennis Pasterstein olisi eduskuntavaaliehdokkaana. Tieto on virheellinen.

Lue myös:

    Uusimmat