Tämä asia on monelle veronmaksajalle "turhake" – pieni muutos säästäisi miljoonia euroa

Viisi miljoonaa veronmaksajaa saa vuodenvaihteessa verokortin ensi vuodelle. Postin kautta verokortteja toimitetaan tänä vuonna 4,5 miljoonaa.

Verohallinnon mukaan valtaosa suomalaisista saa yhä paperisen verokortin, vaikka 2,9 miljoonaa verokortin saajaa hoitaa veroasiansa sähköisesti Verohallinnon verkkopalvelussa OmaVerossa.

Verohallinto kehottaa suomalaisia ottamaan käyttöön Suomi.fi-viestit, jolloin verokortin ja muun veropostin saa ainoastaan sähköisessä muodossa.

– Miljoonille paperinen verokortti on turhake. Jos kaikki OmaVeroa muutenkin veroasioissaan käyttävät 2,9 miljoonaa veronmaksajaa tilaisivat veropostin sähköisenä, säästäisimme vuosittain miljoonia veroeuroja, paperia ja myös luontoa. Paperinen verokortti on monelle turha siinäkin mielessä, että isolle osalle asiakkaistamme se ei edes kelpaa. Esimerkiksi vuoden 2019 aikana lähettämiimme verokortteihin tehtiin muutoksia 2,2 miljoonaa kertaa, viestintäpäällikkö Nilla Hietamäki kertoo Verohallinnon verkkosivuilla.

Jos Suomi.fi-viestit ottaa käyttöön nyt, asiakas säästyy paperiselta verokortilta 2021.

Myös paperisen verokortin saaneiden verokortti on sähköisessä muodossa OmaVerosta. Ensi vuoden verokorttien julkaisu aloitetaan OmaVerossa vaiheittain 2. joulukuuta lähtien.

Lue myös:

    Uusimmat