Talvivaaran ympäristökäräjät alkavat – kaksi syyttäjää ja kolme tuomaria paikalla

Talvivaaran ympäristörikosjutun pääkäsittely alkaa nyt aamulla Kajaanissa.

Neljää Talvivaaran johtohenkilöä syytetään törkeästä ympäristön turmelemisesta. Lisäksi syyttäjä vaatii Talvivaara Sotkamolle maksimimäärää eli 850 000 euron yhteisösakkoa.

Talvivaaran kuoppainen taival

-Talvivaara sai ympäristöluvan vuonna 2007.  

-Kaivos aloitti toimintansa lokakuussa 2008.  

-Ensimmäinen kipsisakka-altaan vuoto tapahtui kaivoksen ylösajovaiheessa. Allas vuoti uudelleen 2010.  

-Toukokuussa 2011 viranomaiset suosittelivat, ettei kaivoksen lähellä sijaitsevien järvien vettä käytettäisi pesu- ja löylyvetenä. Syynä oli veden korkea mangaanipitoisuus.  

-Loppuvuodesta 2011 Kainuun ely-keskus totesi, että Talvivaaran jätevedet ovat vahingoittaneet useita kaivoksen lähijärviä.

-Vuoden 2012 marraskuussa kipsisakka-altaalla tapahtui massiivinen vuoto. Ympäristölle vahingollista metallipitoista vettä ja sakkaa vuoti altaasta 1,2 miljoonaa kuutiota. Kaivosalueen ulkopuolelle siitä pääsi 240000 kuutiota.  

-Huhtikuussa 2013 allas vuoti jälleen.  

-Poliisi sai kaksi vuotta kestäneen esitutkinnan epäillystä ympäristörikoksista valmiiksi loppuvuodesta 2013. Aineistoa on liki 4000 sivua.  

-Syyttäjä nosti syyskuussa 2014 neljää Talvivaaran johtoon kuuluvaa henkilöä vastaan syytteen törkeästä ympäristön turmelemisesta.   

-Lisäksi syyttäjä vaatii kaivosyhtiölle 850 000 euron yhteisösakkoa.  

Syytettyinä ovat kaivoksen perustaja ja toimitusjohtaja Pekka Perä, ex-toimitusjohtaja Harri Natunen, aiemmin kaivoksen johtajana toiminut Lassi Lammassaari sekä metallien talteenoton osastopäällikkö.  

Syytteet koskevat vuosien 2007–2013 välisiä tapahtumia eli ajanjaksoa ympäristölupahakemuksen jättämisestä toiseen allasvuotoon huhtikuussa 2013 saakka. Talvivaaran kipsisakka-altaalla tapahtui massiivinen vuoto marraskuussa 2012. Oikeudenkäynnissä käydään läpi muun muassa kipsisakka-altaan rakentamiseen ja käyttöön liittyviä epäiltyjä laiminlyöntejä.

Pekka Perä saa oikeuskäsittelyssä kuulla toisenkin syytteen törkeästä ympäristön turmelemisesta. Syyte koskee vuodenvaihteeseen 2013-2014 ajoittuvaa päätöstä pumpata kaivostoiminnassa syntyneitä liuoksia Kuusilammen avolouhokseen.

Kaikki syytetyt ja Talvivaara ovat kiistäneet syytteet.

Ympäristörikosjuttua puidaan ensimmäiset päivät poikkeuksellisesti Kajaanin kampuksen päärakennuksessa, koska käräjäoikeuden omien salien arvioitiin käyvän alkuvaiheessa pieniksi.

Oikeus on arvioinut jutun käsittelyn kestävän noin kaksi kuukautta. Jutulla on kaksi syyttäjää, ja sitä istutaan kolmen tuomarin kokoonpanolla.

Talvivaaran jätevesipäästöjä koskevat vaateet vahingonkorvauksista tullaan käsittelemään myöhemmin omassa oikeudenkäynnissään. Korvausvaatimuksia on jätetty yhteensä 139.  

Lue myös:

    Uusimmat