Talvisotaa käydään helmikuussa Pyynikillä

Tamperelainen Pyynikin kesäteatteri saa talvikäyttöä. Ensi helmikuussa Pyynikillä esitetään lumen ja jään keskellä Talvisota-näytelmää parikymmentä kertaa. Näytelmä toteutetaan likimain samalla joukkueella kuin viime talvena Kuopiossa.

Näytelmä kertoo etulinjassa sijaitsevan tukikohdan ja sen miesten kohtaloista sodan viimeisinä päivinä ja öinä. Se on paljon muutakin kuin taistelujen kuvausta. Näytelmässä toisilleen vieraiksi jääneet isä ja poika kohtaavat rintamalla.

Talvisota-näytelmän on kirjoittanut ja ohjannut Jorma Kairimo. Musiikin on säveltänyt Jukka Siikavire. Päärooleissa esiintyvät Raimo Grönberg, Jukka Pitkänen ja Heidi Vaarna. Pyynikille Talvisodan tuottaa Valolaterna Oy. yhteistyössä Tampereen Työväen Teatterin, kahden kulttuurialan työllistämishankkeen ja paikallisen hotellin kanssa. Valotehosteet saavat merkittävän osan esityksessä.

-Hiljaisuus, pimeys ja yksinäisyys ovat meille suuri mahdollisuus, Valolaternan hallituksen puheenjohtaja Simo Leinonen sanoo. Leinosen johtama yritys on erikoistunut valosuunnitteluun. Pyynikistä voitaisiin Leinosen mielestä kehittää talvipuutarha. Se jatkaisi puiston vuosittaista käyttöaikaa.

Talviöljyt katsomoon

Kuopiossa Talvisota-näytelmä oli taiteellisesti huikea kokemus, mutta taloudellisesti kausi jäi noin 200 000 markkaa tappiolle. Esitykset keräsivät melkein 6000 katsojaa.

Tampereellakin varaudutaan miinusmerkkiseen tulokseen. Talvisen katsomon täyttöasteeksi lasketaan 60 prosenttia. Jos täyttöaste nousee 80:een, hanke peittää kulunsa. Vielä korkeampi täyttöaste toisi jo voittoa. Kuopiossa esitysten jälkeen yleisöllä oli mahdollisuus osallistua hartaustilaisuuteen kirkossa. Tampereella jatko-ohjelmaksi tarjotaan tanssi-iltaa hotellissa.

Leinosen mukaan Pyynikille tehdään mahdollisesti ensi talveksi myös lumiveistoksia. Nämä olisivat talvipuutarhakokeilun alkua. Sääolot määräävät lopulta, voidaanko lumesta muokata taidetta.

Pyynikin katsomon pyörittämisestä lumikelillä ei ole vielä varmuutta. Leinonen uskoo, että katsomo liikkuu talvella yhtä lailla kuin kesällä, jos siihen vaihdetaan "talviöljyt". Todennäköisempi vaihtoehto on, että kesäteatterin katsomoa käytetään kiinteänä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat