Tällaisista pahoinpitelyistä kerrotaan poliisille

Pahoinpitelyistä ilmoittaminen poliisille on lisääntynyt viime vuosikymmeninä. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen, Optulan, mukaan ilmoitusalttius on lisääntynyt 1980-lukuun verrattuna.

Etenkin vakavammista, fyysiseen vammaan johtaneesta väkivallasta, ilmoitetaan poliisille.

"Rikoksista ilmoittaminen riippuu muun muassa siitä, määrittävätkö ihmiset heihin kohdistuneet teot rikoksiksi ja haluavatko he, että tekijä joutuu teostaan vastuuseen. Viranomaistilastot kuvaavat varsin luotettavasti esimerkiksi vakavaa väkivaltaa, mutta lievän väkivallan ilmitulo on paljon sattumanvaraisempaa."

Lähde: Optula 

Osa pahoinpitelyistä jää kuitenkin ilmoittamatta. Optulan vuoden 2013 kansalliseen rikosuhritutkimukseen perustuvan raportin mukaan viime vuonna uhkailua kokeneista vastaajista 7 prosenttia ilmoitti tapauksen tulleen poliisin tietoon ja vähintään läimäisyn käsittävää väkivaltaa kokeneista 12 prosenttia ilmoitti asiasta poliisille.

Fyysiseen vammaan johtaneesta väkivallasta ilmoitettiin kyselyn mukaan hieman useammin, 17 prosentissa tapauksista.

– Mitä vakavammasta väkivallasta on kyse, sitä todennäköisemmin teko tulee poliisin tietoon. Ilmoittamatta jäävät useimmin lievät teot, jotka eivät välttämättä johtaisi rikostutkintaan, kertoo erikoistutkija, dosentti Venla Salmi Optulasta.

Optulan raportin mukaan 15–74-vuotiaista suomalaisista seitsemän prosenttia oli joutunut viime vuoden aikana läimäisyn tai sitä vakavamman väkivallan kohteeksi. Uhkailua kokeneita oli 10 prosenttia kyselyyn vastanneista.

Raportin mukaan naisten ja miesten välillä ei ole eroa siinä, ilmoitetaanko väkivallasta poliisille. 

Optulan raportti perustuu vuoden 2013 kansalliseen rikosuhritutkimukseen. Tutkimus on nimetön, 15–74-vuotiaille suunnattu kysely, johon vastasi vuonna 2013 yhteensä 6 999 Suomessa vakituisesti asuvaa henkilöä. 

Rikosuhritutkimuksella pyritään saamaan selville sellaista tietoa rikollisuudesta, jota ei ilmoiteta viranomaisille. Optulan mukaan viranomaistilastot kuvaavat varsin luotettavasti esimerkiksi vakavaa väkivaltaa, mutta lievän väkivallan ilmitulo on paljon sattumanvaraisempaa.


Lue myös:

    Uusimmat