Tällaisissa häkkimäisissä olosuhteissa USA pitää siirtolaisten lapsia – Britannian pääministeri: Inhottavaa, häiritsevää

Siirtolaisten lapsia pidetään kyseenalaisissa häkeissä Yhdysvalloissa 2:36

Britannian pääministeri Theresa May kuvailee inhottaviksi ja häiritseviksi kuvia, joissa siirtolaisten lapsia pidetään häkeissä erotettunaan vanhemmista. Mayn mukaan lasten kohtelu on väärin ja ei hyväksyttävää.

CNN:n lähetyksessä vierailleen republikaanien Bob Goodlatelta kysyttiin, pitääkö hän kuvia inhottavina. Miehen mukaan kukaan ei tykkää katsoa kuvia, joissa lapset ovat epämieluisissa tilanteissa.

– On tärkeää, että aina kun on mahdollista, he ovat vanhempiensa kanssa, hän sanoo.

Hänen mukaansa lasten vanhemmat ovat kuitenkin ”ongelmien alkujuuri”.

– Vanhemmat pitäisi taivutella luovuttamaan tuomasta lapsiaan aavikon tai joen yli Yhdysvaltoihin.

Lasten leiri kuohuttaa

Yhdysvalloissa on kuohunut sen jälkeen, kun Yhdysvaltain ja Meksikon rajan läheisyyteen Texasiin perustettiin leiri vanhemmista erotetuille siirtolaislapsille.

Paikalta levinneiden kuvien mukaan lapsia pidetään häkkimäisissä olosuhteissa.

Siirtolaisten lasten kohtelu on aiheuttanut vastalauseita myös Yhdysvaltain kongressissa.

– Todellinen kysymys on, onko republikaanien johtajilla ja jäsenillä tänä iltana rohkeutta vastustaa presidentin kuolettavia ja tuhoisia kommentteja ja vaatia häntä lakkauttamaan ja luopumaan nollatoleranssipolitikasta, republikaani Sheila Jackson Lee kommentoi Texasista. 

Lue myös:

    Uusimmat