Molenbeekin kaupunginosa Länsi-Brysselissä kuhisee poliiiseja. Heitä on paikalla satoja sekä siviiliasuissa että mellakkavarusteissa.
Katuja on eristetty. Poliisit käyvät läpi etsimiään terroristeja talo talolta. Tähän osaan Brysseliä eivät europoliitikot mielellään astu jalallaankaan.
Näissä nuhruisissa taloissa asuvat arabit ja afrikkalaiset, narkomaanit ja työttömät nuoret miehet, joilla ei puolestaan ole menemistä lähellekään byrokraattien palatseja ja hienoja Avenue Louisen kaltaisia suklaakuorutettuja liikekatuja. Bryssel näyttäytyy kovin erilaisena riippuen siitä miltä kantilta sitä katsoo.
Viime aikoina Molenbeekin asukkaat ovat olleet ymmällään saamastaan mediahuomiosta. Toimittajia ja kuvaajia vastaan on jo perjantain tapahtumien jälkeen hyökkäiltykin, kun he ovat menneet kuvaamaan tätä maahanmuuttajien kansoittamaa gettoa.
Enemmän Isisin riveihin kuin Pariisista ja Lontoosta
Jo pitkään on tiedetty, että näistä kortteleista lähtee Syyriaan ja Irakiin vapaaaehtoisia nuoria ääri-islamisteja, jotka oppivat näppärästi kalashnikoivien käytön Lähi-idässä. Monet heistä palaavat entistäkin verenhimoisempina ja turhautuneimpina takaisin.
Brysselin Molenbeekiä on sanottu “Jihadistaniksi”, Euroopan jihadistien pääkaupungiksi. Molenbeekistä on Isisin riveihin värväytynyt enemmän taistelijoita kuin Pariisista ja Lontoosta yhteensä.
He haluavat iskeä Euroopan suurkaupungeissa: Lontoossa, Brysselissä, Kööppenhaminassa, Madridissa ja viimeksi Pariisissa. Pariisin terrori-iskun jälkeen ainakin 7 terroristiyhteyksistä epäiltyä on pidätetty täällä.
Alueella on yli 20 moskeijaa, mutta näitä nuoria miehiä ei näy siellä rukoilemassa. Heillä on omat suoraviivaisemmat suunnitelmansa siitä, minkälaiseksi maailman pitää saman tien muuttua - ja vain heidän ehdoillaan.
Monien brysseliläisten poliitkkojen ja viranomaisten mielestä tilanne Molenbeeekissä ei enää pitkään aikaan ole ollut hallinnassa. Viranomisten mukaan Belgiasta on liittynyt Lähi-idän extremisteihin ainakin 800 taistelijaa. Se on paljon, kun ajattelee,että maassa on noin 11 miljoonaa asukasta ja noin 650 000 muslimia.
Kysyn 16-vuotiaalta Mohamedilta mitä hän ajattelee Pariisin verilöylystä ja kotipaikkansa Molenbeekin tilanteesta?
– Tämä on täysin naurettavaa, hän vastaa.
– Poliisit tulevat tänne tekemään suurta sirkusta, hän sanoo vailla minkäänlaista surua tai myötäelämisen häivääkään kasvoillaan.
Uusimmat
-
06:41
HJK:lle tappio Konferenssiliigassa – yleisö teki katoamistempun
-
06:33
Biden: Täysimittainen sota Lähi-idässä on vältettävissä
-
06:29
Niskajumin syy tulkitaan usein väärin – tosiasiassa yleisin migreenin oirekuva
-
06:15
Tuskainen potilas ihmeissään jopa kahteen vuoteen räjähtäneestä leikkausjonosta: "Tuntuu hurjalta"
-
06:00
Lasten kiekkopelissä kuohuttava tilanne – Jääkiekkoliitolta järeä vastatoimi
-
06:00
Tutkijalta kovaa arvostelua Suomen koronarokoteohjelmalle – "Tämä tauti on paljon muutakin"
-
05:49
Ukraina väittää: ATACMS-ohjus tuhosi Venäjän "silmät"
-
05:43
Jo 210 kuollut Helene-myrskyssä
-
05:34
MT: Liki puolet suomalaisista hyväksyy Ylen rahoituksen leikkaamisen
-
05:21
USU: Ministeri haluaa selvittää Elokapinan lakkauttamista
-
05:19
Vapautuuko Turun terroristi vuonna 2029? Asianajaja ei tähän usko
-
05:11
Israel teki valtavan iskun Beirutiin
-
05:00
Israel iski Länsirannalle – väittää surmanneensa Hamasin Tulkaremin johtajan
-
05:00
Hallitus yrittää yhtenäistää tänään ulkopolitiikan linjaa – kiistakysymykset syyniin presidentin johdolla
-
22:35
Conor McGregor sekoili Lontoossa – lupaa touhulle ei ollut
-
22:32
Aasianherhiläiset saapuivat Slovakiaan – laji vaaraksi koko Euroopalle
-
22:16
Olli Jokinen kommentoi pelaajansa dramaattista loukkaantumista
-
22:15
Stranger Things -tähden ja Jon Bon Jovin pojan hääkuvat julki!
-
22:14
Vähintään kymmeniä kuollut lauttaonnettomuudessa Nigeriassa
-
22:04
Huoli Lähi-idästä kiristi tunnelmia – öljyn hinta kiipesi liki viisi prosenttia
-
Lataa lisää