Otollisimmat elinolot hyttysille löytyvät kesän aikana Pohjois-Suomesta. Sen sijaan Itä-Suomessa hyttysiä on todennäköisesti tavanomaista vähemmän.
Hyttysten tutkiminen on tältä kesältä vielä sen verran alkuvaiheessa, että on vaikea sanoa varmaksi mitkä tekijät vaikuttavat hyttyskesään, kertoo Oulun yliopiston professori ja hyönteistutkija Marko Mutanen.
– Etelässä hyttyskausi on jo lähtenyt käyntiin, mutta sekä Etelä- että Itä-Suomessa on menneen talven jäljiltä poikkeuksellisen kuivaa. Se tarkoittaa sitä, että sopivia elinympäristöjä hyttysille on tavallista vähemmän, Mutanen kertoo.
Mikäli tavoitteena on siis välttää hyttysiä viimeiseen asti, Mutanen neuvoo suuntaamaan Itä-Suomeen. Siellä lumen määrä oli talven aikana kaikista vähäisin.
Lapissa on sen sijaan takana runsasluminen talvi. Siellä hyttysille sopivia elinympäristöjä on todennäköisesti merkittävästi enemmän. Sen perusteella Mutanen uskoo Pohjois-Suomen hyttyskesän olevan varsin vilkas. Merkille pantavaa kuitenkin on, että lumisen talven vuoksi pohjoisen hyttyskesän alku viivästyy jopa useammalla viikolla.
Kymmeniä eri lajeja
Suomessa esiintyy noin neljäkymmentä eri hyttyslajia, mutta mikään niistä ei ole Mutasen mukaan erityisen vaarallinen.
– Toki Suomessakin on hyttysiä, jotka levittävät tauteja, mutta vaarallisimmat taudit ovat meiltä yhä poissa.
Hyttysten tutkiminen on Mutasen mukaan poikkeuksellisen haastavaa. Pelkästään eri lajien erottaminen toisistaan vaatii laajaa tietämystä. Tutkimustarpeita on paljon ja professori uskookin, että hyttystietämys tulee kasvamaan merkittävästi seuraavien vuosien aikana.
– Tieteellisesti pätevää tietoa siitä, että oliko niitä hyttysiä paljon on toistaiseksi liian vähän. Meillä täytyy olla vakioituja tutkimusmenetelmiä.