Tällä hoidolla katoavat selkäkivut ja allergiaoireet

Shindo on japanilainen rentoutusvenyttely- ja hoitomuoto, joista ensimmäisenä on esittelyssä hoito. Shindohoito perustuu meridiaanien eli energiakanavien tukoksien poistamiseen, jotta vapaa energiavirtaus pääsee palauttamaan kehon tasapainoon.

Kiiruhdan Palace Kämp Day Spahan viime tipassa. Vastassa on aurinkoisesti hymyilevä shindohoitaja, Kimmo Saukko. Kimmo on tehnyt shindohoitoja jo yksitoista vuotta ja on alansa pioneereja. Oppinsa hän on saanut sekä Suomessa että Japanissa itse shindon senseiltä (opettajalta) rouva Kazuko Kuratomilta.

Kuratomi kehitti shindohoitomenetelmän noin parikymmentä vuotta sitten keskosena syntyneen tyttärensä avuksi, jonka astmaan ja allergiaan hän ei juuri saanut apua länsimaisesta lääketieteestä. Kuratomi päätyi hoitamaan tytärtään kosketuksen ja lämmön voimin. Hän hoiti aluksi jalkoja ja erityisesti varpaita ja alkoi sen jälkeen kehittää hoitoja koko keholle. Kokeiltuaan näitä menetelmiä tyttäreensä päivittäin, alkoi tytär toipua ja parani. Menetelmä ei ole sidoksissa mihinkään filosofiseen tai uskonnolliseen näkemykseen. Shindo sanana tarkoittaa sydämen johdatusta.

Kipeät varpaat

Vaihdan pukuhuoneessa ylleni t-paidan ja trikoot, ennen kuin Kimmo ohjaa minut itämaistyyliseen hoitohuoneeseensa. Huoneen lattialla on leveä patja ja untuvapeitto. Valaistus on lempeä ja taustalla soi hiljaa rauhoittava musiikki. Kömmin peiton alle selälleni. Kimmo aloittaa hoidon jaloistani. En ole koskaan pitänyt siitä, että joku koskee koppurajalkoihini, jotka ovat jopa keskellä kesää kylmät kuin jääkalikat.

– Kiinassa ajatellaan, että jalat ovat ihmisen toinen sydän. Jokaiseen varpaaseen kulkee meridiaani, joka vaikuttaa sisäelimiin. Kun jaloissa ei kulje energia, on energiankulku heikkoa muuallakin, Kimmo selittää.

Kimmon otteet ovat reippaita. Varpaani ovat melkoisen kipeitä. Kimmo huomaa myös heti, että nilkoissani ja säärissäni on jäykkyyttä, vaikka hänen painalluksensa eivät ole kovin syviä. Hän arvelee, että selkäkipuni voi hyvin johtua jalkojeni kireyksistä. Käsiteltyään yhden jalan polveen asti tunnen sen huomattavasti kevyemmäksi kuin käsittelemättömän jalan – aivan kuin energia todella virtaisi jalkaterään asti!

Heijastekipuja

Kimmo kyselee hoidon aikana vaivoistani. Olen jo hoidon alussa kertonut välilevyongelmistani, mutta myöhemmin muistan myös ongelmavatsani. Kimmo arvelee, että myös suolisto voi vaikuttaa alaselkäkipuihin.

– Itämaissa ihmistä ajatellaan kokonaisuutena, kun taas länsimaissa ihminen pilkotaan osiin. Kun esimerkiksi selkäongelmia hoidetaan täällä selkää hieromalla, Kiinassa ja Japanissa ajatellaan, että sisäelimet, kuten nyt suolisto voi aiheuttaa heijastekipua laajemmalle alueelle, Kimmo kertoo.

Kimmo ei anna ravinto-ohjeita, mutta kehottaa miettimään, millainen ruoka minulle sopisi. Sitten hän käsittelee reiteni jalkaterällään painelemalla. Klassiseen hierontaan, ja jopa rääkkiin tottuneena tuntuu oudolta, että hän käyttää painelussa vain kämmeniään, kyynärpäitä tai jalkateriään. Olen aina luullut, että mitä syvemmälle sormet uppoavat kudoksiin, sitä syvemmälle pääsee.

– Painelutekniikalla avaan meridiaanit, jotta keho voi sen jälkeen palautua itse tasapainoon, Kimmo selittää.

Uusi olo

Käännyn vatsalleni ja Kimmo alkaa painella selkääni. Huomaan, että minulla on myös yläselässä huomattavia kireyksiä. Epäilen, josko hän saa painelullaan kireydet auki – tosin sitten jo ajatukseni vaeltavatkin jonnekin aivan muualle. Havahdun siihen, että Kimmo käsittelee päälakeani, josta löytyy todella kivuliaita kohtia.

– Stressiä, Kimmo toteaa.

Hoidon jälkeen kehoni tuntuu todella kevyeltä. Jo viikkoja vaivannut alaselän kireys on poissa ja yläselästänikin on kadonnut inhottava raskaus.

– Monet toteavat hoidon jälkeen, että ai niin, tältäkin voi tuntua! Kimmo nauraa.

– Ihmiset tottuvat liikaa elämään kireyksiensä kanssa.

Shindohoidolla voi pyrkiä jo ennaltaehkäisemään vaivoja, mutta myös vahvistamaan terveyttä ja lisäämään mielen harmoniaa. Kimmon hoidossa käy niin tavallisia perheenäitejä, stressaantuneita toimistotyöntekijöitä kuin ammattigolffareitakin.

Loppuhemmottelu

Pisteeksi iin päälle istuskelen Palace Kämp Day Span saunaosaston lämpödivaaneilla ja nautin vihreää teetä kylpytakissani. Lämmin vesi, joka kiertää divaaneissa, lämmittää vielä ihanasti selkää ja jalkoja. Olen hoidon jälkeen kuitenkin aivan pökerryksissä. Missä ihmeen välissä ehdin rentoutua niin täydellisesti?

Toivuttuani hieman testaan Day Span kolme ihanaa sekasaunaa: siellä on turkkilainen höyrysauna hammam, italialainen höyrysauna grotto sekä perinteinen suomalainen sauna. Omaksi suosikikseni nousee suuri hammam, sillä se on aidon tuntuinen mosaiikkikaakeleineen ja jopa tuoksuineen. Myös pieni ja viihtyisä grotto tuoksuu kivalle eukalyptukselle ja suomalaisilla puulauteillakin pääsee tuttuun tunnelmaan. Lopuksi viihdytän itseäni vielä suihkussa, jossa voi eri nappeja painamalla saada vaikka trooppisen sademetsän ropisemaan niskaan.


Teksti: Satu Väisänen

Kuvat: Shutterstock, Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat