Talkooväen voi vakuuttaa

Kesä on talkoiden sesonkiaikaa. Omakotitalojen, kesämökkien ja laitureitten rakennustyömailla häärii apumiehinä myös rakennustöihin tottumatonta väkeä, jolle helposti sattuu vahinkoja. Talkoolaisille voi halutessaan hommata vakuutuksen, mutta kovin moni ei sitä tule ajatelleeksi.

.

Erillisiä talkoovakuutuksia löytyy kaikkien isojen vahinkovakuuttajien valikoimista. Niiden kysyntä ei ole kovin suurta, mutta riittää siihen, että tuotteita kannattaa pitää tarjolla, yhtiöistä kerrotaan. Vakuutusten määristä paljastetaan sen verran, että ne liikkunevat pikemminkin tuhansissa kuin kymmenissä tuhansissa vuosittain. Eniten talkoovakuutuksia kysellään kevään ja alkukesän aikana.

-Yleisimmin niitä ottavat omakotitalojen rakentajat. Heidän kanssaan talkoovakuutukset tulevat usein puheeksi siinä vaiheessa, kun muutenkin tullaan sopimaan rakennusajan vakuutuksista, korvauslakimies Mika Juuso Tapiolasta kertoo.

Myös Ifissä talkoovakuutukset esitellään nimenomaan rakentajille suunnatussa oppaassa, johon on koottu perustiedot muistakin rakennusaikana tarvittavista vakuutuksista.

Muita talkoovakuutusten käyttäjiä ovat urheiluseurat ja muut yhdistykset, jotka teettävät talkoilla vaikka urheilukenttien tai kokoontumistilojen rakennustöitä.

Kiinteistöyhtiötkin saattavat ottaa niitä vaikka taloyhtiön pihatalkoisiin. Urheiluseuroilla, yhdistyksillä ja kiinteistöyhtiöillä talkoolaisten vakuutusturva saattaa tosin sisältyä myös niiden muihin, jatkuvasti voimassa oleviin vakuutuksiin.

Vahingot yleensä vähäisiä

Talkooväen vakuuttaminen on täysin vapaaehtoista, kuten on talkoisiin osallistuminenkin. Jos osallistujilla on omasta takaa yksityiset tapaturmavakuutukset, ne kattavat luonnollisesti myös talkootyöt. Läheskään kaikilla suomalaisilla ei sellaista kuitenkaan ole.

Pakollinen lakisääteinen tapaturmavakuutus astuu kuvaan siinä vaiheessa, kun työntekijöille maksetaan palkkaa. Rahan lisäksi palkaksi voidaan laskea myös muu etuus, jolla on taloudellista arvoa. Esimerkiksi vastavuoroinen apu toiselle omakotirakentajalla katsotaan rahanarvoiseksi, jolloin töiden tekijöillä pitäisi olla myös lakisääteinen tapaturmavakuutus.

Vakuutusyhtiöiden kokemuksen perusteella talkoolaisille sattuvat vammat eivät yleensä ole kovin pahoja. -Siivoustalkoissa sattuu nilkan nyrjähdyksiä tai kaatumisia. Rakennustöissä toisaalta voi sattua pahempaakin, jos vaikka sahataan sormeen tai pudotaan tellingeiltä, Juuso sanoo.

Korvausmäärät eivät talkoovakuutuksissa yleensä ole kovin isot, koska kyseessä on lähinnä muuta vapaaehtoista vakuutusturvaa täydentävä tuote. Esimerkiksi Ifillä tapaturman hoitokuluja korvataan talkoovakuutuksesta enintään 2500 eurolla, pysyviä haittoja 5000 eurolla.

Vakuutuksen hinta riippuu sen kestosta. Ehdot vaihtelevat jonkin verran eri yhtiöissä, mutta yleensä talkoovakuutuksen saa jopa yhdeksi päiväksi tai pisimmillään jopa vuoden ajaksi. Ifillä muutamaksi kuukaudeksi otetun vakuutuksen hinta liikkuu 50 euron vaiheilla, vuoden mittainen maksaa tällä hetkellä 126 euroa.

Vakuutuksen voi ottaa joko tarkasti nimetylle ryhmälle eli vaikka pekka, matti ja lasse virtaselle, tai sitten vain tietyn suuruiselle ryhmälle. Jälkimmäinen vaihtoehto tulee kyseeseen, jos etukäteen ei tarkkaan tiedetä, keitä talkoisiin kulloinkin ilmaantuu. Kaikki vakuutusyhtiöt eivät myönnä talkoovakuutuksia esimerkiksi maatila-, puutarha- tai metsätalouden töihin.

STT-RAISA KARSIKKO

Lue myös:

    Uusimmat