Syysmyräkkä piiskasi pääkaupunkiseutua – päivällä huilataan, mutta pimeys palaa sateiden kanssa

Sateiden jälkeen luvassa on kaunista ulkoilusäätä.

Viime yönä pääkaupunkiseudulla vettä riitti, eikä aamukaan varsinaisesti rohkaissut sadevaatteita kotiin jättämään. 

Sateenvarjon käyttö on tosin ollut monin paikoin vaikeaa, sillä tuuli on noussut puuskittaisesti yhä myrskylukemiin.

Meteorologi Liisa Rintaniemen mukaan perjantain (24.9.) aikana tuulet ja sateet heikkenevät.

– Iltapäivän sateet ovat kaiken kaikkiaan aika hajanaisia. Etelässäkin pitäisi sateiden aamupäivän jälkeen tauota. Pilvipoutaa hetken aikaa ennen kuin illalla saapuu uusi sadealue lännestä, hän kertoo.

Lapissakin on sadenauhoja liikkeellä. Luoteis-Lappiin sen sijaan tarjoillaan pidempikestoista sadetta.

– Illansuussa länteen saapuu jatkuvampi sade ja se kastelee illan aikana myös eteläisen Suomen. Huomenna päivällä sade on ehtinyt Pohjois-Karjala–Lappi-linjalle, Rintaniemi sanoo.

Näin ollen lännessä keli ehtii poutaantua lauantain aikana.

– Eiköhän aurinkokin saada lauantain kuluessa esille, Rintaniemi arvelee.

Sunnuntaina korkeapaine alkaa vaikuttaa.

– Se kuivattaa pilvet ja heikentää tuulet. Sunnuntai voi olla oikein komea ulkoilupäivä monin paikoin.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja