Syyskuvakisa keräsi upean kuvasaldon – tässä on voittaja

MTV3 Uutisten syksyn valokuvauskilpailun voittaja on valokuvauksen harrastaja Johanna Amnelin.

Voittokuva ilmentää Uutisten valokuvausraadin mielestä hienosti syksyn tunnelmaa. Peuran loikka viljapellolla tuo kuvaan mielenkiintoista jännitettä. Amnelin kertoo ottaneensa voittokuvan aivan sattumalta pari viikkoa sitten oman kodin pihalla Raatalassa Salon lähellä.

– Päästän aina aikaisin kello kuuden maissa koirat ulos, ja tuona aamuna maisema oli upean sumuinen. Näin sattumalta peuran pellon reunassa. Juoksin kotiin hakemaan kameraani. Kiireessä otin väärän valokuvausputken mukaani, jouduin kääntymään ja loppujen lopuksi juoksin ulos vain sukat jalassa, Amnelin kertoo.

Amnelin on nähnyt peuraperheen aiemminkin pellolla. Perheeseen kuuluvat emon lisäksi uros ja kaksi poikasta. Kuvassa on Johannan mukaan peuraperheen emo.

Amnelin on intohimoinen valokuvauksen harrastaja. Kamera kulkee mukana aina kuin mahdollista. Kiinnostus valokuvaukseen heräsi jo pienenä tyttönä.

– Sain jo 10-vuotiaana oman kameran ja kuvasin ahkerasti. Vanhempani aina muistuttelivat, että valokuvien teettäminen on kallista. Vuonna 2007 sain sitten oman digitaalisen järjestelmäkameran, ja sen jälkeen kuvien teettäminenkin on helpottunut.

Johanna Amnelin on sijoittunut hyvin muissakin valokuvauskisoissa, muun muassa sijalle 11-20 Kamera-lehden vuosittaisessa valokuvauskilpailussa, toiselle sijalle EISA Maestro Suomen kisassa ja kolmanneksi Oulun seurakunnan kilpailuissa.

Amnelinilla on takanaan myös kolme valokuvausnäyttelyä, ja hän myy valokuviaan internetissä.

Syyskuvakisaan tuli yli sata valokuvaa lukijoiltamme. Kiitos niistä kaikista. Tässä vielä kuvakisan parhaimmistoa:

Lue myös:

    Uusimmat