Syy Aarnio-istunnon outoon alkuun selvisi

Trevoc-oikeudenkäynti alkoi tiistaina erikoisella tavalla. Käräjätuomari Sirkka Jäntti huusi jutun saliin 209 aika lailla tasan aamuyhdeksältä.

Sisään menivät kuitenkin vain tiedotusvälineiden kuvaajat, ei vapaalta vastaavia syytettyjä tai asianajajia. Sisään ei tullut myöskään toinen vangittuna oleva vastajaa eli ns. jengipomo.

Pitkään salissa ei muita ollutkaan kuin tuomarit pöytänsä takana turvaamistehtävissä olevia poliiseja, kuvaajia ja Jari Aarnio. Yksikään muista syytetyistä tai asianajajista ei tullut sisään.

Tilanne herätti kummastusta yleisölehterillä, jonne toimittajille oli osoitettu paikat.

Kuvaajat ulos, syytetyt sisään

Muutaman minuutin jälkeen käräjätuomari Jäntti hätisti kuvaajat pois. Sen jälkeen saliin saapuivat muut kahdeksan syytettyä sekä heidän avustajansa.

Oikeudenkäynnin tauolla selvisi syy. Jäntti oli etukäteen ilmoittanut, että muut syytetyt saavat - niin halutessaan - tulla saliin vasta kun kuvaajat on hätistetty salista pois.

Aarniolta ei tällaisesta ollut kysytty.

Tavanomaisesti syytetyt kutsutaan tai tuodaan saliin, juristit istuvat viereen ja sen jälkeen kuvaajat saavat tehdä työtään muutaman minuutin ajan. Usein syytetyt suojaavat vielä kasvonsa kameroilta. 

Lue myös:

    Uusimmat