Aarnio-tuomari eväsi uuden kuvausluvan - "Samannäköisiä kuin ennenkin”

- Salissa olevat henkilöt ovat suunnilleen saman näköisiä kuin aikaisemminkin eikä pukeutuminenkaan ole juuri muuttunut, käräjätuomari totesi, kun MTV pyysi saada tiedotusvälineille uuden kuvausluvan. Uutta lupaa ei tullut.

Pyyntö liittyi siihen, että Jari Aarniota oli määrä kuulla ensi viikolla oikeussalissa. Tosin tämä siirtynee seuraavaan viikkoon, koska juttu laahaa hieman myöhässä.

Edellisen kerran salissa on saanut kuvata kesäkuun alussa, kun huumevyyhdin käsittely alkoi.

Myös Yle oli kysynyt kuvaamisesta.

"Kukaan ei halunnut"

Käräjätuomari Sirkka Jäntti ei tiedotusvälineiden pyyntöön suostunut. Hän vastasi keskustelleensa luvasta syytettyjen ja heidän avustajiensa kanssa, eikä kukaan halunnut kuvaamista.

Jäntti totesi, että kuvamateriaali on oikeudenkäynnin alkupäiviltä neljän kuukauden takaa.

- Tämä ei ole pitkä aika ja mielestäni salissa olevat henkilöt ovat suunnilleen saman näköisiä kuin aikaisemminkin eikä pukeutuminenkaan ole juuri muuttunut, Jäntti perusteli.

Tuomari viittasi normaaliin käytäntöön, jonka mukaan oikeudessa saa kuvata muutamia minuutteja käsittelyn alkaessa ensimmäisessä istunnossa.

- Nyt tämän juttukokonaisuuden osalta on saatu kuvata ns. Trevoc-osan käsittelyn alkaessa ja muistaakseni kahtena päivänä ns. tynnyrikokonaisuuden käsittelyn alussa.

- Kuvaamismahdollisuuksia on siis ollut tavanomaista enemmän. Kun asianosaiset vastustavat kuvaamista, ei mielestäni ole syytä antaa tässä vaiheessa uutta kuvauslupaa.

Tuomari muisti väärin

Tuomari teki pienen virheen vastauksessaan. Hän salli kuvaamisen kahtena päivänä Trevoc-käsittelyn alussa tammikuussa, ei huumejutussa. 

Tuolloin ensimmäisenä päivänä, 13. tammikuuta, tiedotusvälineet ihmettelivät tilannetta, kun salissa istui vain Aarnio. Kaikki muut vastaajat olivat saaneet valita tulevatko he saliin, kun juttu kuulutettiin. Muut tulivat, kun kuvaajat olivat poistuneet.

Käräjätuomari salli tämän takia kuvaamisen vielä toisena päivänä - tosin moni vastaajista oli tuolloin poissa.

Näiden kolmen avauspäivän lisäksi oikeussalissa on saanut kuvata valmisteluistunnoissa, joten tähän mennessä 69 päivää jatkuneessa oikeudenkäynnissä ollut kuvauspäiviä kaikkiaan viisi.

Edellisestä kuvausmahdollisuudesta on neljä kuukautta.

Oikeudenkäynti jatkuu keskiviikkona.

Lue myös:

    Uusimmat