Symonds myöntää Renault'n realiteetit

Renault'n F1-tallin insinööriosaston johtaja Pat Symonds arvioi talvitestien perusteella Ferrarin ja McLarenin olevan suorituskyvyssä ranskalaistallia edellä. Hän ei kuitenkaan halua vetää testien pohjalta liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

- Testaaminen on kuitenkin vain testaamista. Tulikoe koittaa Melbournessa, jossa näemme, miten kaikki rakentuu kilpailuviikonlopun aikana, Symonds kommentoi.

Renault'n luotettavuus oli testeissä erittäin hyvällä tasolla, mutta nopeuden suhteen on vielä työtä tehtävänä.

- Uskon meidän suhtautuvan realistisesti tämänhetkiseen suorituskykyymme. Tiedämme, ettemme ole samassa asemassa kuin olimme 12 kuukautta sitten. Bahrainin viimeistelytestin tulokset olivat kuitenkin rohkaisevia. Autossa on vielä osa-alueita, joita täytyy parantaa, ja tiedämme, mitä meidän on tehtävä, Symonds jatkoi.

Symondsin mukaan Renault-leirin mieliala on hyvä, vaikka etulyöntiaseman menettäminen hieman turhauttaakin kahta edelliskautta hallinnutta tallia.

- Totta kai on pientä turhautumista siitä, ettemme ole kärjessä, muttei mitään sen suurempaa. Olemme tyytyväisiä edistymiseemme R27-auton kanssa, Symonds kommentoi tallinsa mielialaa.

Symonds korostaa uuden kauden alla rengasmuutoksen merkittävyyttä. Renault vaihtoi muutaman muun tallin tavoin viime kauden jälkeen Michelin-renkaista Bridgestone-renkaisiin, Kun Bridgestone on nyt lajin ainoa rengastoimittaja, ovat tallien saamat renkaat seokseltaan ja koostumukseltaan erilaisia kuin viime kaudella.

- Kyseessä on suuri muutos verrattuna viime kauteen. Renkaat on turvallisuussyistä suunniteltu tuottamaan vähemmän pitoa kuin vuonna 2006. Kuljettajien on täytynyt sopeuttaa ajotyylinsä siihen. Tämän lisäksi ne kuljettajat, jotka siirtyvät Bridgestonen renkaisiin, ovat joutuneet opettelemaan niiden erilaiset ominaispiirteet. Saattaa olla helppoa vähätellä tällaista muutosta, mutta kuljettajien on täytynyt opetella merkittäviä uusia taitoja talven aikana, Symonds sanoi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat