Kymmeniä tuhansia litroja öljyä valunut jätevesiviemäriin Paimiossa – "Imemisessä menee helposti jopa kaksi vuorokautta"

Pelastuslaitoksen mukaan Turun lähellä Paimiossa on tapahtunut suuri öljyvahinko.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä palopäällikkö Mika Kontio kertoi aamulla MTV Uutisille, että paikalla on noin kymmenen pelastuslaitoksen yksikköä.

– Tämän hetken tietojen mukaan 25 kuutiota kevyttä polttoöljyä on päässyt lämpölaitokselta karkuun, Kontio kertoi aiemmin aamulla.

Puolenpäivän aikaan Kontio sanoi, että tilannekuva on kuitenkin hieman muuttunut alkutiedoista. Hänen mukaansa öljyä valui sadevesiviemärin sijasta jätevesiviemäriin.

Vettä ei Paimiojokeen

Aikaisemmin pelastuslaitokselta kerrottiin, että alkutietojen perusteella vaikutti siltä, että öljyä olisi päässyt sadevesijärjestelmään. Tuolloin oli uhkana, että suuri määrä öljyä valuisi Paimionjokeen saakka.

– Nyt näyttää siltä, että öljyä ei ole päässyt jokeen tai ympäristöön. Tilanne on nyt kohtalaisen hyvä ja tarkentuu koko ajan, Kontio kertoi MTV:lle puoli 12 aikaan tiistaina.

Nyt öljy on kuitenkin palopäällikön mukaan matkalla kohti jätevedenpuhdistamoa.

– Pelastuslaitoksen suunnitelmana on imeä öljy pois jätevedenpuhdistamolla, Kontio kertoo.

– Tässä operaatiossa voi mennä helposti jopa kaksi vuorokautta.

Päivystävän päällikön mukaan öljystä oli puoli kymmeneen mennessä saatu kerättyä talteen kahdeksan kuutiota. Ilmoitus onnettomuudesta tuli hieman puoli kahdeksan jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat