Suurlähettilään arvio: Pahiten kärsineessä Sendaissa sata suomalaista

Suomalaisten tilanteesta Japanin pahimmin kärsineessä Sendain kaupungissa on äärimmäisen vaikea saada tietoa tietoliikenneyhteyksien katkeamisen vuoksi.

Muutaman tunnin ajomatkan päässä Tokiosta sijaitsevassa 1,5 miljoonan asukkaan rannikkokaupungissa on raportoitu mittavista tuhoista. Joidenkin tietojen mukaan kaupungin rannikolta on löydetty 200-300 ruumista.

Helsingissä parhaillaan vieraileva Suomen Japanin-lähetystö suurlähettiläs Jari Gustafsson arvioi MTV3:n uutisille, että Sendaissa on noin satakunta suomalaista.

- Meillä on kriisiryhmä koolla sekä Helsingissä että Tokiossa. Suomalaisia etsitään koko ajan ja heihin pyritään saamaan yhteys. Viimeisimpien tietojen mukaan olemme onnistuneet saamaan kymmeniin suomalaisiin yhteyden. Tämän enempää kontakteja ei juurikaan ole saatu johtuen tietoliikennekatkoksista, kertoo Gustafsson.

Kaikkiaan Japanissa on noin 500 suomalaista.

Ulkoministeriö pyrkii saamaan yhteyden myös niihin suomalaisiin, jotka ovat tsunamin uhkaamissa maissa.

Japanissa olevien suomalaisten tilannetta voi tiedustella ulkoministeriöstä.

Tietoja saa numerosta 08000-4444.

Tietoja ja yhteystietoja voi päivittää myös verkossa mm. suurlähetystön Facebook- ja Twitter-sivuilla.

Katso suurlähettiläs Jari Gustafssonin haastattelu

Lue myös:

    Uusimmat