Suuri ajojahti jatkuu Ranskassa – asemiehet ja "Kärpänen" edelleen kateissa
Suuri ajojahti on jatkunut Ranskassa keskiviikkona. Sadat poliisit yrittävät löytää tiistaina tapahtuneesta ampumavälikohtauksesta epäillyt asemiehet ja näiden vapauttaman vangin.
Moottoritietullissa Incarvillessä ajoneuvolla saapuneet asemiehet vapauttivat vangin vanginkuljetusautosta. Välikohtauksessa kuoli ainakin kaksi vankilan työntekijää.
Vapautetun vangin kerrotaan olevan Mohamed Amra, joka tunnetaan nimellä "Kärpänen". Amraa oltiin kuljettamassa oikeudenkäynnistä takaisin vankilaan.
Ranskan sisäministeri Gerald Darmanin mukaan kaikkia keinot ovat käytössä tekijöiden löytämiseksi.
Keskiviikkona myös kansainvälinen poliisi Interpol etsintäkuulutti Amran.
Vankilatyöntekijät vaativat parempia työoloja
Sadat vankilatyöntekijät eri puolilla Ranskaa ovat osoittaneet mieltään välikohtauksen jälkeen.
Työntekijät ovat tukkineet vankiloiden sisäänkäyntejä sekä polttaneet kuormalavoja ja renkaita. Osa työntekijöistä on kritisoinut maan tupaten täynnä olevien vankiloiden huonoja oloja ja väkivaltaa.
Myös ammattiliitot ovat vaatineet yhteisessä julkilausumassaan kiireellisiä toimenpiteitä henkilöstön turvallisuuden parantamiseksi.
Amra tuomittiin toukokuussa murtovarkaudesta. Lisäksi häntä on syytetty kuolemaan johtaneesta sieppauksesta.
Lähteet: The Guardian, BBC
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää