Supon ylitarkastaja: Suomessa torjutaan kymmeniä terrorismihankkeita vuosittain
Suojelupoliisi puuttuu kymmeniin terrorismihankkeisiin tai –suunnitelmiin Suomessa vuosittain, supon ylitarkastaja Tuomas Portaankorva kertoi MTV:n kymmenen uutisissa tiistaina.
Supolla on Portaankorvan mukaan tällä hetkellä tarkkailussa yli 300 terrorismintorjunnan kohdehenkilöä.
– He ovat sellaisia henkilöitä, joiden tekemisistä pyritään pysymään kärryillä, hän kertoi.
Portaankorva ei lähtenyt erittelemään tarkkailtavana olevien kansallisuuksia, mutta totesi, että joukko on kansallisuuksiltaan kirjava.
Ylitarkastajan mukaan suojelupoliisi puuttuu vuosittain jopa kymmeniin terrorismihankkeisiin Suomessa.
– Vuositasolla torjutaan tällaisia hankkeita tai suunnitelmia ihan kymmeniä, hän totesi.
Berliinin iskulla ei suoria vaikutuksia Suomeen
Portaankorvan mukaan suojelupoliisin Suomen uhka-arvio ei ole muuttunut Berliinissä maanantaina tapahtuneen joulutori-iskun myötä.
– Tästä iskusta ei ole vielä tullut ilmi sellaisia seikkoja, jotka viittaisivat suomikytköksiin. Uhka-arviota ei ole ollut tarpeen muuttaa.
Koko Euroopan tasolla uhkakuvat ovat kuitenkin viimeisen vuoden aikana muuttuneet etenkin Irakin ja Syyrian tilanteiden johdosta.
– Tämän (Berliinin iskun) kaltaiset tapahtumat ovat lisääntyneet viimeisen vuoden aikana. Nyt täytyy katsoa tulevaisuuteen ja arvioida kokonaistilannetta. Viimeinen vuosi on kuitenkin ollut Euroopassa synkkä, Portaankorva arvioi.
Portaankorvan mukaan kansainvälinen viranomaisyhteistyö on elinehto terrorismintorjunnalle, sillä kansalliset ja kansainväliset uhat linkittyvät nykyään yhä selvemmin toisiinsa.
Uusimmat
-
07:15
Norjalainen hiihtotähti kärsii vielä vuoden jälkeenkin – aivotärähdyksen jälkioireet mullistaneet arjen: “Se on välillä melko rankkaa"
-
07:02
Ukraina: Venäjä räjäytti Kahovkan padon, ukrainalaisjoukot edenneet Bahmutin alueella – MTV seuraa sotaa
-
06:55
HIFK iski Jori Lehterällä kiinni sen pahimpaan puutteeseen – nyt isolta, pahalta ja punaiselta voi odottaa vain yhtä asiaa
-
06:33
James May MTV:n haastattelussa: Tämän roadtripin olisi voinut jättää väliin – "Aivan hirveää"
-
06:29
Kuolettava kivisade sinkosi päänkokoisia murikoita puolen kilometrin päähän rusikoiden rakennuksia ja autoja – katso videolta poikkeuksellisen onnettomuuden tuhoja
-
06:20
Seitsemän edustajaa tai varaedustajaa myöhästyi vaalirahailmoituksen tekemisestä – tiettävästi kallein vaalikampanja Helsingin vaalipiirissä
-
06:20
Vegas antoi Floridalle tylyn kylvetyksen – Anton Lundellin maali ei tuonut lohtua panttereille
-
06:16
Alaston mies seisoi kotikeittiönsä ikkunassa alasti ja tyydytti itseään – sopimaton näytös lopetti 16-vuotiaan nuoren mainostenjakajan uran lyhyeen
-
06:07
Epäily: Suomen ja Viron välillä liikutettiin laittomasti tuhansia tonneja jätettä – laajan ympäristörikosjutun käsittely alkaa oikeudessa
-
05:59
Sotatieteilijä Ilmari Käihkö: Ukrainan sodanjohdolla on kaksi kauhuskenaariota
-
05:46
Haitissa tulvat ja maanvyörymät aiheuttaneet yli 40 ihmisen kuoleman – "Vahinkojen suuruus on huomattava"
-
05:23
Kanadan pinta-alasta yli 3 miljoonaa hehtaaria on palanut – varoitus historian vakavimmasta maastopalokaudesta
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seurasi sotaa 5.6.2023
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
Lataa lisää