Yli puoli vuotta kilpakentiltä sivussa ollut tennistähti Simona Halep pyytää Kansainvälistä tennisliitolta ITF:ltä mahdollisuutta selvittää pitkään jatkuneen dopingtapauksensa.
Halep on ollut alustavassa kilpailukiellossa viime lokakuusta lähtien annettuaan anemian hoitoon käytettyä Roxadustat-lääkettä sisältäneen dopingnäytteen.
Romanialainen on kiistänyt aineen tietoisen käytön. Hänen mukaansa kielletty aine oli peräisin epäpuhtaasta, mutta luvallisesta lisäravinteesta.
Pyynnöistään huolimatta Halep ei ole saanut vieläkään tilaisuutta maineensa puhdistamiseen. Alun perin riippumattoman tuomioistuimen piti käsitellä asiaa helmikuussa, mutta juttua on toistuvasti lykätty eteenpäin.
– En ollut (siirron) kannalla, koska säännöt sanovat, että pelaaja, joka on alustavassa pelikiellossa, on oikeutettu nopeutettuun kuulemiseen. Kaikki kestää niin kauan, Halep valittelee Tennis Majors -lehden haastattelussa.
– Pyysin ITF:ää perumaan sanktioni, jotta saisin pelata, mutta he kieltäytyivät siitäkin.
Halepin mukaan hänet on käryn jälkeen testattu kymmenen kertaa, ja kaikki näytteet ovat olleet negatiivisia. Nyt uhkana on, että toukokuullekin suunniteltu kuuleminen siirtyy eteenpäin.
– Minusta ei ole reilua viettää kahdeksan kuukautta ilman, että saan tuomiota. En pyydä mitään erityiskohtelua. Pyydän vain saada tuomion. Kuinka paljon kauemmin tämä voi kestää? Halep tuskailee.
Uusimmat
-
15:02
Edullista aivojen kuntoutustapaa voi kokeilla kotonakin aivoverenkiertohäiriön jälkeen
-
14:59
Ruotsilta käsittämätön temppu MM-kisoissa – NHL-tähti sikaili itsensä suihkuun
-
14:54
Kommentti: Nyrkkeilyn ikivanha sanonta vaarassa Fury–Usyk-ottelussa – Mike Tyson osoitti sanat roskaksi
-
14:49
Valioliigan paras pelaaja valittu
-
14:45
Iida Vainio ja Archie Cruz hankkivat lemmikin: "Tervetuloa kotiin"
-
14:26
Pörssisähkön käyttäjille erinomaisia uutisia
-
14:24
MM-kisoissa käynnissä ällistyttävä selkäsauna
-
14:23
Slovakian Ficon ennuste positiivinen
-
14:05
Raju muutos säässä tuo jopa lumikuuroja – helteisiin viikon tauko
-
13:35
Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
-
13:32
Brittitiedustelulta yksityiskohtaista tietoa Krimin ATACMS-iskusta – satelliittikuvat näyttävät tuhoutuneet hävittäjät
-
13:26
Liikemies Jussi Uoti kertoo tuomion tuoneista henkilöstöjuhlista: "Tein minkä tein"
-
13:22
Sivullinen löysi Sastamalassa keskiviikosta asti kateissa olleen naisen
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
12:39
Traktorikuski kuoli kolarissa Kauhavalla
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
Lataa lisää