Mainos

Suomi tuomitsee tiukasti Turkin hyökkäyksen: "Olemme erittäin huolissamme"

6:43

Suomi tuomitsee tiukasti Turkin hyökkäyksen Syyriaan, tiedottaa valtioneuvosto.

Yksipuoliset toimet voivat hallituksen mukaan vaarantaa Isisin-vastaisessa taistelussa saavutettuja voittoja.

–  Turkin toimet pahentavat Syyrian jo valmiiksi monimutkaista kriisiä. Olemme erittäin huolissamme toimien vaikutuksista Syyrian humanitaariseen tilanteeseen. Sotatoimet alueella saattavat johtaa uusien pakolaisten lähtöön alueelta. Tähän on tärkeää varautua myös EU-tasolla, pääministeri Antti Rinne (sd.) sanoo tiedotteessa.

Suomi tukee EU-komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin vaatimusta sotilastoimien keskeyttämisestä, sillä Syyrian konfliktiin ei ole löydettävissä sotilaallista ratkaisua.

1:12

EU:n ulkoministerit ovat koolla ensi maanantaina. Suomi nostaa kokouksessa esille Turkin hyökkäyksen ja sen vaikutuksen pakolaistilanteeseen ja Syyrian humanitaarisiin tarpeisiin.

Jo aiemmin puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) kertoi, että uusia asevientilupia ei toistaiseksi myönnetä Suomesta Turkkiin.

Kaikkonen perusteli päätöstä Turkin hyökkäyksellä ja sillä, että Suomi ei vie puolustusmateriaalia sotaa käyviin tai ihmisoikeuksia polkeviin maihin.

 

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja