Suomi-Soffan tehdas myynnissä

Suomi-Soffan myymälä Vantaan Petikossa maanantaina 27. joulukuuta 2010.
Julkaistu 14.06.2011 16:42(Päivitetty 16.06.2011 18:44)
Toimittajan kuva

Salla Vuorikoski

salla.vuorikoski@mtv.fi

@svuorikoski

Konkurssiin menneen Suomi-Soffa Tehtaan konkurssipesä myy Kajaanissa sijaitsevaa tehdaskiinteistöä. Pesänhoitaja, asianajaja Mikko Tiilikka kertoo, että myynnistä on ilmoitettu sellaisille tahoille, joiden uskotaan olevan kiinnostuneita tehtaasta.

- Tiedänkin, että kiinnostusta on, mutta katsotaan nyt, johtaako se kauppoihin asti. Tämähän on poikkeuksellisen hyvä tehdas. Esimerkiksi konekalusto on uutta.

Konkurssipesä jatkaa toistaiseksi tuotantoa tehtaalla.

- Olen jo tehnyt päätöksen, että tehdas valmistaa 440 sänkyä, joihin raaka-aineet ovat valmiina. Lisäksi pohdinnassa on, voisiko tehdas tehdä valmiiksi varastossa olevia puolivalmistesohvia. Niihin pitäisi hankkia lisää materiaalia ja voi olla, että verotuksellisista syistä pesän ei kannata siihen ryhtyä.

Työntekijät irtisanottiin heti konkurssituomion jälkeen. Heistä valtaosa oli lomautettuna jo ennen konkurssia. Osalla kuitenkin työt jatkuvat niin kauan kuin tarvetta on.

Suomi-Soffa Tehdas tuomittiin konkurssiin vajaat kaksi viikkoa sitten. Suomi-Soffan myymäläliiketoiminnasta vastaava Suomi-Soffa SSF Oy puolestaan meni konkurssiin jo huhtikuussa.

Lue myös:

Suomi-Soffan konkurssipesässä erityistarkastus (14.6.2011)

Tuoreimmat aiheesta

Talous