Suomi - puskuriurpojen luvattu maa

Liikenneturvan vuosittaisessa liikenneilmapiirin kyselytutkimuksessa autoilijoista noin 60 prosenttia on kohta 20 vuotta sanonut, että perässä roikkuminen on lisääntynyt. Edellisessä kyselyssä 64 prosenttia sanoi perässä roikkumisen lisääntyneen viimeisen puolen vuoden aikana.

Ylikonstaapeli Teemu Äikäs Liikkuvasta poliisista sanoo, että kokemus perässä roikkumisen lisääntymisestä selittyy paljolti lisääntyneillä liikennemäärillä. Samalla monelle on kehittynyt tapa ajaa puskurissa kiinni.

– Puskurissa ajaminen on lähinnä henkilökohtaisesta ajotavasta kiinni. Se on helppo ratkaista jättämällä väli. Kuitenkin kun ajetaan vilkkaassa ruuhkassa välit unohtuvat. Ihmiset kokevat, että se on menetys, jos joku pääsee eteen.

Moottoritiellä eniten ongelmia

Äikäs sanoo omien kokemustensa perusteella, että turvavälin puuttuminen on suurin ongelma moottoriteillä. Varsinaisia tilastoja asiasta ei ole.

– Turvavälin puuttuminen on yllättävää, sillä moottoritiellä olisi tilaa vaikka muille jakaa.

– Itse olen huomannut moottoritieliikenteessä, että vakionopeudensäädin helposti vie auton toisen puskuriin kiinni. Sitäkin pitäisi osata käyttää jatkuvasti ajon aikana, koska se päästää kuskin liian helpolla ja huomaamatta liian lähelle toisen perää.

Taajamissa turvavälien puute on melkein itsestäänselvyys, sillä autot ajautuvat jatkuvien pysähtymisten ja kiihtymisten vaikutuksesta toistensa lähelle.

– Oma tuntemukseni on, että valtateillä ajetaan siisteimmin ja parhailla turvaväleillä.

Ovatko herrasmiessäännöt kadonneet liikenteestä?

Moni lienee sitä mieltä, että liikenteessä ajamisesta on tullut siellä pärjäämistä, jopa selviämistä. Kun viidakon lait viedään tarpeeksi pitkälle, ei vanhasta herrasmieskulttuurista ole mitään jäljellä. Äikäs ei suoraan allekirjoita herrasmiesmäisyyden katoamishypoteesia.

– Hyvin paljon kuulee puhuttavan liikenteessä joustamisesta, mutta monella tuntuu olevan sellainen käsitys, että muiden pitää joustaa. Ja jos muut eivät jousta niin liikennesäännöt kyllä joustaa.

– Koko liikenteen joustaminen tarkoittaa kuitenkin sitä, että annetaan itse tilaa ja aikaa muille, mutta tehdään se kaikki liikennesääntöjen puitteissa.

– Hyvä esimerkki on kaistojen yhtyminen tai kaistanvaihto. Jos ymmärtää antaa itse joskus tilaa, niin siitä kehittyy herrasmiestapa.

Vetoketju pitäisi saada Suomeenkin

Maissa, joissa liikennekulttuuri on vanhaa ja tasaantunutta, vetoketjulogiikan käyttö on itsestään selvää. Eri suunnista tai kaistoilta tulevat autot limittyvät toisiinsa vetoketjun tavoin. Jokainen päästää vuorollaan edelleen yhden ja tasan yhden auton, jonka jälkeen tulee oma vuoro liittyä.

– Yksi tärkeä asia on vetoketjun ymmärtäminen kaistojen yhdistymisessä. Jostain syystä tätä kansainvälistä tapaa ei Suomessa kunnolla osata.

– Oma toimipaikkani on Turussa. Täällä tietyissä paikoissa vetoketju toimii, mutta siinäkin on tietysti yksilöitä jotka eivät sitä osaa. Sitten toisaalta on paikkoja, missä vetoketjun pitäisi toimia, mutta se ei sitä koskaan tee. Tietyissä paikoissa on muodostunut käytäntö ajaa juuri näin, vaikka kannattaisi ajaa eri tavalla.

Peräänajon riski on suuri

Liian pienen turvavälin suurin riski on tietenkin peräänajovaara, kertoo Äikäs.

– Jos edellä ajava auto syystä tai toisesta hidastaa, jarruttaa tai pysähtyy, niin liian lähellä ajaminen haukkaa ainakin ensimmäisen reagointisekunnin pois.

– Turvavälit koskevat myös raskasta liikennettä. Vaikka kuljettajat usein sanovat, että he näkevät rekan ohjaamosta kauemmaksi ja pystyvät ennakoimaan tilanteet paremmin, ei se oikeuta ajamaan toisen perässä kiinni.

– Joissain tapauksissa turvavälien puuttuminen myös sumputtaa liikennettä. Juuri näissä kaistojen yhtymisissä se on ongelma. Jos turvavälit puuttuvat, ei ole tilaa liittyä liikennevirtaan. Vasen kaista useasti jää kärsijän rooliin ja samalla koko liikenne seisoo.

– Jos autot liikkuisivat tasaista nopeutta tasaisilla väleillä, mitään ongelmia ei olisi. Tietenkin aina kun autoja on paljon, liikennevirta häiriintyy jossain vaiheessa. Ahtaaseen väliin tunkeutuminen kertautuu jonon päässä.

101, 102 ja 103

Turvavälin suuruus riippuu vallitsevista keliolosuhteista. Jäisellä tienpinnalla ei pidä ajaa samalla etäisyydellä toisesta kuin kuivalla kesäkelillä.

– Jarrutusmatkan muutokset ovat hyvin merkittäviä eri kelien välillä. Se vaatii kuljettajalta pelisilmää.

– Turvavälien vahtiminen on poliisille haastavaa. Sitä tehdään jonkin verran, mutta vaikeaa se on. Tärkeintä olisi, että ihmiset itse ymmärtäisivät joustaa sääntöjen puitteissa.

– Vanha hyvä kikka on arvioida edellä ajavan nopeutta, sitä kuinka kauan kestää saavuttaa edellä ajaneen sijainti ja laskea 101, 102 ja 103. Tällöin pääsee kolmen sekunnin turvaväliin, joka on jo ihan ok.

Autokoulun auto on tieraivoajalle punainen vaate

Antaako helsinkiläiskuski paremmin tietä kuin tamperelainen?

Nämä ovat pahimmat tieraivoajatyypit - tunnistatko itsesi?