Autokoulun auto on rattiraivoajalle punainen vaate

Autokoulun auton näkeminen saa monet kuljettajat ajamaan pinna kireällä.

Autokoulun auton takana olevan valkoisen kolmion ideana on varoittaa muuta liikennettä harjoittelevasta kuljettajasta. Kun tarkoituksena on saada muut tienkäyttäjät esimerkiksi pitämään tavallista pitempiä turvavälejä, käytännössä kolmion vaikutus on usein päinvastainen.

– Opetusauto on osalle tienkäyttäjistä punainen vaate. Saatetaan ajaa ihan takapuskurissa kiinni tai tööttäillä niin, että oppilaan auto sammuu, kertoo koulutussuunnittelija Teppo Vesalainen Suomen Autokoululiitosta.

Vesalaisella on liikenneopettajan työstä vuosien kokemus.

"Asennevikaisuus näkyy jo autokouluvaiheessa"

Liikenneopettaja todistaa Vesalaisen mukaan käytännössä päivittäin tieraivoa. Tyypillisesti raivokas kuljettaja ei kuitenkaan istu autokoulun autossa. Tästä huolimatta autokoulun auton rattiin istahtavilla nuorillakin on suuria asenne-eroja.

– Tietynlainen asennevikaisuus näkyy jo autokouluvaiheessa. Ajonopeudet tahtovat välillä nousta turhan koviksi kaupunkialueilla. Välillä autokoulun II-vaiheessa tulee kuitenkin iloisia yllätyksiä tai toisaalta pettymyksiä, kun autokoulun opit ovatkin unohtuneet, Vesalainen sanoo.

Autokoulussa käsitellään myös kuljettajan paineensietokykyä ja oman tilan hallintaa, mutta kuljettajan pään sisäisiin asioihin keskitytään entistä enemmän vuoden 2013 opetusuudistuksen jälkeen.

– Nuorten kuljettajien onnettomuuksien taustalla on usein näyttämisen tarve, Vesalainen huomauttaa.

Autoilija hermostuu usein toisen autoilijan virheestä. Vesalaisella on vinkki tilanteeseen, jossa pinna uhkaa palaa toisen kuljettajan töppäilyyn:

– Kaikki kuljettajat tekevät liikenteessä virheitä. Ennen hermostumista kannattaa miettiä, onko itse hölmöillyt samoin, Vesalainen kehottaa.

Lue myös:

    Uusimmat