Suomi on sairauspoissaolojen luvattu maa – "tilanne tiedetty, mitään ei ole tehty"

Tiesitkö, että lonkka- tai polvipotilas joutuu olemaan töistä pois miltei sata päivää ennen kuin pääsee hoitoon? Se on viisi viikkoa kauemmin kuin vuosituhannen vaihteessa. Entä sen, että polvioperaatiosta tai masennuksesta toipumisen vuoksi sairauspoissaolo on pidentynyt tällä vuosituhannella kuukaudella?

Kelan maksamien potilaille tarkoitettujen tulonsiirtoetuuksien ja kuntien maksamien erikoissairaanhoidon palvelujen kokonaiskustannukset ovat kasvaneet vuodesta 2000 vuoteen 2013, kertoo tänään julkaistu Terveysturvan rahoitus -tutkimus.

Syynä on sairauspoissaolojen kestojen kasvu. Tutkimus osoittaa, että kyse ei ole erikoissairaanhoidon tuottamattomuudesta, vaan raja-aitojen toimimattomuudesta ja eri tahojen kustannusvastuuttomuudesta. 

– Osaoptimointi hoidon ja tulonsiirtojen välillä on kasvanut. Hoitoajat ovat lyhentyneet, erikoissairaanhoidon tuottavuus on lisääntynyt ja samaan aikaan toipilasajat ovat pidentyneet. Toinen julkinen kustannussektori, menot, jotka tulevat Kelalta, ovat kasvaneet, kertoo tutkimusjohtaja, terveyspolitiikan professori Ilkka Vohlonen Itä-Suomen yliopistosta.

Osaoptimointi merkittävä kuluerä

Tutkimuskohteena oli koko maa ja aineistoina aivohalvaus-, astma-, diabetes-, iskias-, kaihi-, lonkan tekonivelleikkaus-, masennus-, polven nivelrikko- ja skitsofreniapotilasryhmät kokonaisuudessaan, huolimatta siitä, mistä potilaat erikoissairaanhoitoon oli lähetetty. 

Jo vuoden 2000 tuloksista voi päätellä osaoptimoinnin kasvattavan merkittävästi kustannuksia, ei vain työikäisten keskuudessa vaan myös eläkeläisten osalta. Tämä tarkoittaa myös lisäkustannuksia kunnallisten toimijoiden kesken, kuten sosiaalitoimen tulonsiirtojen ja terveydenhuollon kustannusten välillä.

Osaoptimointi tarkoittaa sitä, että toimijoilla ei ole motivaatiota järjestää hoitoa mahdollisimman rivakasti, koska hoitoon pääsemisen pitkittämisestä syntyvät kustannukset eivät kohdistu hoitoa  järjestävään tahoon.

"Hoitatakuulaki suunnattu väärin"

Tutkimus keskittyy kustannustehokkuuteen. Suurimmat kustannukset syntyivät toipilasajan kustannuksista, toiseksi suurimmat odotusajan kustannuksista ja pienimmäksi kustannuseräksi paljastui annetun hoidon hinta.

Kustannusten varianssi, eli poikkeamat keskiarvosta, jakautui samalla tavalla. 

Tutkimus osoittaa myös, että hoitotakuulaki ei ole vähentänyt sairauspoissaolojen määrää ennen hoitoa, vaan sairauspoissaolot ovat kasvaneet sekä ennen hoitoa että hoidon jälkeen. 

– Hoitotakuulaki oli alunperin väärin suunnattu. Jo vuonna 2000 hallitus tiesi, että juuri toipumisaikojen pituuteen ja työhön paluuseen pitäisi kiinnittää huomiota. 

"Tilanne tiedetty, mitään ei ole tehty"

Professori Ilkka Vohlonen viittaa tutkimuksen edelliseen vaiheeseen, jossa käsiteltiin vuoden 2000 tilannetta.

Sama tulos havaittiin jo silloin, mutta uusi tarkastelu osoittaa, että hallitusten tekemillä toimenpiteillä ei ole ollut poissaoloja ja kustannuksia hillitseviä vaikutuksia. Päinvastoin.

– Tilanne on tiedetty jo neljän hallituksen ajan. Mitään ei ole tehty. Koko sote-uudistuskeskustelussa ei ole tarkasteltu muuta kuin palvelurakennetta ja terveyden puuttumiseen liittyvät tulonsiirrot ovat unohtuneet täysin, sanoo Vohlonen.

Itse hoito vain 30 prosenttia koko potista

Jutun kuvituksena oleva grafiikka näyttää tulokset neljän eri työikäisen potilasryhmän osalta.

Kaikissa näissä sairauspoissaolot ennen hoitoa olivat vuonna 2013 pidempiä kuin vuonna 2000 ja hoitoajat lyhyempiä. Sama tulos koski pääsääntöisesti myös kaikkia muita tutkittuja potilasryhmiä.

Grafiikasta näkee muun muassa, että lonkka- tai polvipotilas joutuu olemaan töistä pois miltei sata päivää ennen kuin pääsee hoitoon. Ja että polvioperaatiosta tai masennuksesta toipumisen vuoksi sairauspoissaolo on noin kuukauden pidempi kuin vuosituhannen vaihteessa. 

Tutkimuksen mukaan itse hoidon kustannukset kokonaiskustannuksista ovat vain noin 30 prosenttia ja ne ovat tällä vuosituhannella kehittyneet suotuisasti.

Sen sijaan sairauspoissaolojen kustannukset ennen hoitoa ja sen jälkeen ovat noin 70 prosenttia kokonaiskustannuksista ja ne ovat kasvaneet samaisena ajanjaksona.

– Saadut luvut ovat aliarvio ongelmasta. Tutkimuksesta puuttuu perusterveydenhuollon kustannukset, alle karenssiajan aikaiset sairauspoissaolokustannukset ja kaikista kustannuksista tuottavuuden menetykse, Vohlonen ynnää.

– Lisäksi tässä ei ole laskettu sitä, kuinka paljon tässä menetetään verotuloja eikä ole huomioitu työnantajan ja työntekijän osuuksia, lisää tutkimuksessa mukana ollut professori Kaj Husman.

Ministeri Rehula: Hoitoketjut kuntoon

Kävimme kysymässä sote-uudistuksesta vastaavalta ministeriltä arviota sitä, mihin prosenttihaarukkaan hoidon osuus kokonaiskustannuksista hänen mielestään asettuu.

– En halua lähteä tällaista tekemään, koska minulla ei ole edellytyksiä tällaista arviota tehdä, Juha Rehula (kesk.) vastaa.

Se on noin 30 prosenttia. Aiotteko pitää huolen siitä, että tämä 70 prosenttia otetaan huomioon jatkokäsittelyssä sote-uudistuksessa?

– Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus tehdään siksi, että saadaan hoitoketjut kuntoon, Rehula tiivistää.

Jo vuonna 2000 Suomessa mitatut toipilasaikaiset sairauspoissaolot olivat kaikissa tutkituissa potilasryhmissä 2-3 kertaa suositusaikoja pidempiä.

Ne olivat myös selvästi pidempiä verrattuna eräisiin vastaavan hyvinvointipolitiikan omaaviin muihin maihin esimerkiksi Ruotsiin, Hollantiin ja Kanadaan. 

Poissaolokestot kansainvälisesti hälyttävän pitkiä

Uudet vuotta 2013 käsitelleet tulokset osoittavat, että nämä ovat edelleen kasvaneet.

– Hoitoa edeltäneen ajan kustannukset ja hoidon kustannukset ovat pienempiä kuin toipilasajan eli hoidon jälkeiset kustannukset. Nämä toipumiskustannukset ovat 2 - 3 kertaa pidempiä kuin muissa vastaavissa maissa, Vohlonen jatkaa. 

Tutkimusjohtaja muistuttaa, että tutkimukset Ruotsissa, Kanadassa ja Hollannissa osoittivat samaa. 

Itä-Suomen yliopiston, FCG:n ja Kuntaliiton seurantatutkimus tehtiin havainnoimalla kuntakohtaisia ja sairaanhoitopiirikohtaisia tunnuslukuja vuosilta 2000 ja 2013. Tutkimusta oli tekemässä useita lääketieteen eri kliinisten alojen professoria sekä kansantaloustieteilijöitä eri maista.