Suomi on nyt pimein kolkka koko maailmassa – Pekka Pouta: "Ehdottomasti olemme pimeyden ydin"

Suomi saattaa olla maailman pimein kolkka tällä hetkellä – meteorologi Pekka Pouta kertoo miksi 3:50
Meteorologi Pekka Pouta havainnollisti kartoilta, missä päin maailmaa lumi antaa valoa.

Syynä pimeyteen ei ole pelkkä päivän lyhyys tai kaamos. Suomi erottuu Venäjästä, Kanadasta, Japanista ja muusta pohjolasta lumettomuudellaan.

– Ehdottomasti olemme pimeyden ydin koko maailmassa, aloittaa meteorologi Pekka Pouta karttojensa ääreltä. 

Maa on ollut Suomessa mustana pitkälti maan keskiosaan saakka.

– Eihän näin pohjoisessa missään (muualla maailmassa) ole täysin lumetonta ja näin mustaa maata.

Meteorologi löytää helposti lumisia vertauskohtia.

– Lunta on Norjan vuoristossa kaikkialla. Kun lähdetään itään Venäjän puolelle, lumiraja harppaa paljon etelämmäs. Japanissa Kamchatka – muutenkin Japani on meitä etelämpänä. Ja koko Kanada on käytännössä täysin luminen, Pouta selvittää oheisella videolla.

Pohjoisimmassa Suomessa eletään kaamosta, mutta Etelä-Suomessakin on hyvin hämärää, koska aurinko paistaa matalalta. Pienikin pilviverho auringon edessä tarkoittaa synkkää näkymää.

Jouluaattona lumipyry Etelä-Suomeen?

Luminen joulu on Etelä-Suomessakin edelleen mahdollinen.

– Siellä missä lunta on yli viisi senttiä, joulu on todennäköisesti valkoinen. Viikonloppu on hyvin lauha ja Lapissakin käydään plussalla. Osa ennustemalleista tuo pyryn aattoon, joten etelässäkin saattaa olla valkoinen joulu.

Tarkemmin tilanne selviää ensi viikolla. Kuukausiennuste tulee tiistaina.

Katso Pekka Poudan ennuste videolta!

Lue myös:

    Uusimmat