Suomessakin esiintyy niin sanottua modernia orjuutta, joista on annettu myös tuomioita, kertoo Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin johtaja Natalia Ollus.
MTV:n Uutisaamussa vierailleen Olluksen mukaan moderni orjuus tarkoittaa muun muassa ihmiskauppaa.
– Ihminen asetetaan tilanteeseen, jossa häntä hyväksikäytetään vakavasti pakkotyön tai seksuaalisen hyväksikäytön tarkoituksessa.
Moderniin orjuuteen lukeutuvat myös pakkoavioliitot, pakottaminen rikolliseen toimintaan tai sotimaan.
Suomessa moderni orjuus on Olluksen mukaan tunnistettu useimmin ihmiskaupaksi pakkotyötarkoituksessa.
– Meillä on ollut tapauksia ravintola- ja siivousaloilla, järjestäytyneen yritystoiminnan piirissä esimerkiksi tehtaissa, metsämarjan poiminnassa sekä kauneushoitolassa.
Uhrit yleensä ulkomaalaistaustaisia
Olluksen mukaan tapauksia yhdistää se, että uhrit ovat olleet ulkomaalaistaustaisia, joilla on ollut hyvin heikko tietämys omista oikeuksistaan.
– He eivät ehkä ymmärrä suomalaista työelämää ja ovat oikeastaan työnantajan armoilla.
Suomessa pitkät alihankintaketjut aiheuttavat riskin modernille orjuudelle.
Huomenta Suomi nähdään MTV3-kanavalla joka arkiaamu kello 6.25-9.30 välisenä aikana.
Viikonloppuisin Huomenta Suomi nähdään kello 9-12.
Ohjelma on katsottavissa myös MTV Katsomossa ja MTV Uutiset Livessä.
– Alihankintahan on täysin laillista, mutta se, miten hyväksikäyttäjät pystyvät hyödyntämään sitä laillista rakennetta, se tekee siitä ongelmallista.

