Suomessa todettu 55 uutta koronatartuntaa – rokotuksen saanut yli 2,6 miljoonaa suomalaista

Maailmanselittäjät: USA ja Kiina nokittelevat koronan alkuperästä 8:11
Katso myös: Näin Yhdysvallat ja Kiina ovat nokitelleet keskenään koronaviruksen alkuperästä.

Suomessa on todettu 55 uutta koroanvirustartuntaa, kertoo Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL.

Koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi sairaalahoidossa on nyt 61 ihmistä, joista 11 on tehohoidossa.

Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 1 150 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana

Suomessa on todettu yhteensä 93 281 tartuntaa pandemian alusta lähtien.

Eilen todettiin myös vähän tartuntoja, vain 68 uutta tartuntaa.

Yli 2,5 miljoonaa suomalaista on saanut 1. annoksen rokotetta

Koronarokotteen ensimmäisen annoksen on saanut nyt 47,3 prosenttia suomalaisista eli reilut 2,62 miljoonaa ihmistä.

Toisen rokoteannoksen on saanut 11 prosenttia eli noin 608  000 suomalaista.

Lue myös:

    Uusimmat