Suomessa on todettu 84 uutta koronatartuntaa – ilmaantuvuusluku on suurin Kainuussa

Pietarissa käyneiden EM-kisaturistien koronatartuntojen määrä kasvaa nopeasti – Pelkästään Helsingissä tartuntoja on todettu ainakin 167 1:54
Pietarissa käyneiden EM-kisaturistien koronatartuntojen määrä kasvaa nopeasti – Pelkästään Helsingissä tartuntoja on todettu ainakin 167

Suomessa on raportoitu 84 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Kahden viime viikon aikana on raportoitu yhteensä 1  184 tartuntaa, mikä on 146 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Tuolloin raportoitiin 1  330 tartuntaa kahdessa viikossa.

Yhteensä Suomessa on raportoitu 95  168 koronatartuntaa.

Ilmaantuvuus on suurin Kainuun sairaanhoitopiirissä

Koronaviruksen kahden viikon ilmaantuvuus sataatuhatta asukasta kohden on noin 21, kun se edellisellä kahden viikon jaksolla oli noin 24.

THL:n tietojen mukaan suurin ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä Kainuun sairaanhoitopiirissä, jossa se on lähes 45, ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, jossa se on noin 38.

Kainuun soten tiedotteen mukaan Kainuussa todettiin juhannuksen aikana yhdeksän uutta koronatapausta. Alueen kaikki tartunnat ovat perhepiirissä ja kyläilyssä saatuja. Karanteenissa on tällä hetkellä kaikkiaan 122 henkilöä.

Sairaalahoidossa alle 30

THL:n mukaan Suomessa koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi yhteensä 29 henkilöä on sairaalahoidossa. Heistä viittä hoidetaan teho-osastolla.

THL päivittää koronaan liittyvien kuolemantapausten määrän kesällä kerran viikossa keskiviikkoisin.

Lue myös:

    Uusimmat