Ekologinen, ympäristön huomioon ottava liiketoiminta on kasvussa. Suomessa on jo satoja ympäristövastuullisiksi luokiteltavia yrityksiä ja niiden määrä on Sitran mukaan kasvussa. Yritykset pyrkivät ottamaan ympäristövaikutukset huomioon niin omassa toiminnassaan kuin tuotteissaankin. Kestävän liiketoiminnan vientimahdollisuudet ovat myös hyvät.
Viherseiniä valmistavan InnoGreenin yritysfilosofia lähtee luonnosta.
– Me haluamme tuoda luonnon takaisin ihmisten lähelle, kun ihminen on rakentanut itsensä luonnon ulkopuolelle. Viherseinillä ja vihreydellä, kasveilla ja luonnolla, on hyvin monia positiivisia vaikutuksia ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin, toteaa InnoGreenin toimitusjohtaja Oula Harjula.
Yritys suojelee myös sademetsiä. Viime vuoden loppuun mennessä suojeluun oli saatu miljoona neliömetriä eli neliökilometri sademetsää.
– Olemme halunneet antaa meidän inspiraation lähteille eli sademetsille, tropiikille, jotain takaisin. Löysimme tahon, World Land Trustin, jonka kautta pystymme jokaisella myydyllä seinäneliömetrillä suojelemaan tuhat neliötä aitoa sademetsää, kertoo Harjula.
"Edelläkävijäyritykset ovat jopa muuttaneet liiketoimintamallejaan"
Ekologinen, ympäristön huomioon ottava liiketoiminta on kasvava ala. Sitran arvion mukaan Suomessa on jo satoja ympäristövastuullisiksi luokiteltavia yrityksiä.
– Kyllä se on kasvamassa oikein radikaalisti. Edelläkävijäyritykset ovat jopa muuttaneet liiketoimintamallejaan. Suomesta löytyy hyviä esimerkkejä, sekä suuria että pieniä yrityksiä. Jos katsotaan esimerkiksi perinteisiä toimialoja, Neste on hyvä esimerkki. Uusiutuvista raaka-aineista tehdyt tuotteet ovat heille nykyään tuottavampaa liiketoimintaa kuin perinteinen liiketoiminta, huomauttaa Sitran projektijohtaja .



