Suomenlahdella uponnut luotsivene saatiin nostetuksi ja satamaan

Suomenlahdella Porvoon edustalla uponnut luotsivene saatiin tänään nostetuksi pinnalle ja hinatuksi satamaan.

Illalla näytti myös siltä, että vene ehditään siirtämään halliin tutkinnan aloittamista varten vielä tiistain puolella, kertoi Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmi.

Aluksen nosto- ja siirto-operaatio sujui tiistaina iltapäivällä ja illalla odotettua nopeammin. Nurmen mukaan luotsiveneen uppoamissyyhyn ei saatu lisävalaistusta tiistain aikana.

– Uppoamisen syyn arviointi saattaa viedä melko runsaasti aikaa, hän arvioi.

Luotsivene nostettiin Rajavartiolaitoksen Turva-aluksella. Paikalla oli myös öljyntorjunta-alus varmistamassa, ettei uponneesta aluksesta päässyt polttoöljyä mereen.

Uppoamispaikalle tuotu kalusto ja henkilöstö joutuivat odottelemaan tiistaina aluksi merenkäynnin rauhoittumista, ennen kuin nostoa päästiin yrittämään.

Kaksi luotsiveneen työntekijää kuoli noin puolitoista viikkoa sitten, kun vene kaatui Suomenlahdella lähellä Emäsalon pohjoista luotsipaikkaa.

Lue myös:

    Uusimmat